Hallituksen puoliväliriihessä sopimasta veropaketista käyty keskustelu on ikävästi typistynyt lyhytnäköiseksi "sulle vai mulle" -nollasummapeliksi.
Tosiasiassa monet hallituksen tekemistä veropäätöksistä ovat kasvua tukevia rakenteellisia uudistuksia, jotka olisi pitänyt toteuttaa jo ainakin vuosikymmen sitten. Kriitikoiden harmiksi monet uudistukset myös täyttävät oppikirjoissa mainitut hyvän verojärjestelmän edellytykset.
Työn verotuksen keventäminen korkeimpia ansiotuloveromarginaaleja reippaasti pudottamalla on ollut jo pitkään asiantuntijoiden laajasti suosittelema verojärjestelmän oikeudenmukaisuutta ja tehokkuutta parantava toimenpide.
Yhteisöverotusta pidetään taloustieteellisessä kirjallisuudessa kasvun kannalta haitallisimpana verona. Kasvua tukeva veroreformi ilman yhteisöverokannan laskua olisi parhaan maalintekijän penkittämistä ottelusta toiseen.
Kiistatonta on, että Suomi on vuosikymmenessä menettänyt aiemman kilpailuetunsa yhteisöverokantakilpailussa. Myös ulkomaisten avainhenkilöiden verokannustimen kilpailukyvyttömyys on ollut tiedossa jo pitkään, mutta vasta nykyhallitus teki tarvittavat päätökset tilanteen korjaamiseksi.
Osa hallituksen ansiotuloveronkevennyksistä rahoitetaan vähennyksiä ja verovapauksia karsimalla. Tämäkin on kuin suoraan verotuksen oppikirjasta.
Kritiikkiä ansaitsee tapa, jolla veropohjan laajennuksia nyt toteutetaan. Polkupyöräedun poistaminen vain muutaman vuoden sisällä sen käyttöön ottamisesta on verotuksen ennakoitavuuden näkökulmasta haitallista. Samoin yllättäen päätetyt muutokset datakeskusten sähköveroon haittaavat toimintaympäristön ennakoitavuutta.
Kiristykset tulisi toteuttaa ennakoitavasti pidemmän ajan kuluessa, jotta niihin ehditään sopeutua. Tästä oppikirjaesimerkin tarjoaa asuntolainojen korkojen vähennysoikeuden poistaminen, joka toteutettiin ennakoitavasti usean vuoden siirtymäajan kuluessa.