Leikataan ja leikataanpa vielä lisääkin, kun on vauhtiin päästy. Edelleen kunnallisessa päätöksenteossa usko yksiulotteiseen talouseetokseen näyttää varsin vankalta.
Tilanteesta tekee vieläkin huolestuttavamman päätöksenteossa usein havaittava asioiden valmistelun puutteellisuus. Se realisoituu esimerkiksi asioiden tarkasteluna teknisluonteisesti lähes yksinomaan kustannusten kautta, jolloin asiakokonaisuuden tarkastelu jää auttamattoman vajaaksi.
Syvälliseen talousosaamiseen liittyy kyky nähdä kustannusten taakse ja minimoida taloudelliseen päätöksentekoon liittyvää epävarmuutta. Olennaista on tarkastella kustannusten lisäksi esitettyjen päätösvaihtoehtojen vaikutuksia monipuolisesti eri aikaväleillä. Vaikutuksia on peilattava sekä taloudellisen että sosiaalisen kestävyyden suhteen. On tärkeä ymmärtää, miten eri päätösvaihtoehdot mahdollistavat kuntalaisille hyvää elämää nyt ja tulevaisuudessa.
Taloudellisia resursseja kohdennettaessa on olennaista ymmärtää sekin, että kustannuksiltaan alhaisempi hintalappu nyt voi näyttäytyä tulevaisuudessa ikävänä hintalappuna sekä kustannuksiltaan että inhimillisesti.