
Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton teema, yhteinen ympäristömme, heijastuu muun muassa kutsuvieraissa, musiikissa, tarjoilussa ja koristeluissa.
Tarjoilu on pääosin kotimaisista raaka-aineista tehtyä. Vastaanotolle on valittu erityisesti luomutuotteita, lähiruokaa ja muita mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittavia tuotteita.
Ympäristöystävällisyys on huomioitu myös vastaanoton juomatarjoilussa. Esimerkiksi Linnan perinteinen booli valmistetaan tänä vuonna lähes täysin luomutuotteista ja tarjolla on Kultarannan omista omenoista tehtyä mehua.
Myös perinteinen oppilaitosyhteistyö jatkuu vuoden 2018 vastaanotolla. Keittiössä ja tarjoilussa avustavat 28 opiskelijaa Koulutuskeskus Salpauksesta Lahdesta.




Itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton kättelyn ja Valtiosalin alkuillan musiikista vastaa Kaartin soittokunta. Musiikkivalinnat soittokunta on tehnyt perinteitä vaalien ja itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton ympäristöteeman huomioiden. Ensivalssin presidenttipari tanssii 150-juhlavuottaan viettävän Oskar Merikannon säveltämän Valse Lenten tahdissa.
Kaartin Combo solisteinaan Jennie Storbacka ja Mikael Saari viihdyttää vieraita Valtiosalin tanssilattialla erityisesti luontoteemaisella musiikilla. Lisäksi tanssimusiikissa muistetaan säveltäjä-sanoittaja Junnu Vainiota, jonka syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 80 vuotta.
Veteraanien ja lottien kahvitilaisuudessa esiintyvät Philomela-kuoro ja Ylioppilaskunnan Laulajat. Kolmannen kerroksen salongissa soittaa Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen jazzmusiikin opiskelijayhtye Sibis Jazz Youngsters.