
Valtter Virtanen on 35-vuotiaana luistellut pitkän uransa parhaan kauden, ja Espoon taitoluistelun EM-kisojen lyhytohjelmassa hän jatkoi samaa rataa.
Virtanen aloitti lyhytohjelmansa nappiin osuneella kahden kolmoistulpin yhdistelmällä, ja vaikka kolmoislutz ja kaksoisaxel eivät onnistuneet aivan yhtä hyvin, eteni hän ylihuomenna luisteltavaan vapaaohjelmaan pistein 68,33.
Se jäi 1,01 pistettä Virtasen lyhytohjelman ennätyksestä, joka syntyi syyskuussa Nebelhornissa.
– Alku oli ihan huikea, varmaan uran laadukkain hyppy-yhdistelmä. Nautin oikein siitä alastulokaaresta. Kaksi muuta hyppyä olivat sellaiset, että tuli tehtyä, mutta ei niitä tarvitse juhlia. Muuten oli sen jälkeen rentoa ja kivaa. Ei mikään jättionnistuminen. Olin laskenut, että yli 70 pisteeseen oli saumat, Virtanen sanoi.
Virtanen on yhdeksännen kerran mukana EM-kisoissa, mutta uudenlaisessa tilanteessa. Tällä kaudella hän on luistellut henkilökohtaiset ennätyspisteensä 204,02 marraskuussa Espoon GP-kisassa, ja odotuksia on nostanut myös se, että kisan kärjessä on venäläisluistelijoiden kokoinen aukko.
– Kova paikka tietenkin. Kotikisoissa olen luonut itselleni kovat paineet ja tavoitteet, kuten pitääkin olla.
Virtanen sanoi kokemuksen auttavan jännityksen hallitsemisessa.
– Viime vuonna (EM-kisoissa) Tallinnassa heräsin aamulla siihen, että sydän tulee rinnasta läpi, oli sellainen jyskytys ja huono olo koko päivän. Tänään oli huono olo vain päivällä. Kun pääsin kisapaikalle, oli hyvä meininki ja halusin päästä jäälle.
Lyhytohjelman 24 parasta etenevät ylihuomenna luisteltavaan vapaaohjelmaan. Kisa on edelleen kesken.