Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Valta ei sovi kai­kil­le

Vaalipostia

"Valta kaikille" voi kuulostaa houkuttelevalta ajatukselta, mutta valta ilman vastuita voi johtaa kaaokseen. Jos kaikki saavat valtaa miten varmistetaan, että sitä käytetään oikeudenmukaisesti eikä vain omien etujen ajamiseen?

Tietokirjassaan Paha valta – Kuinka se muuttaa meitä kaikkia Brian Klaas pohtii, miksi itsevarmat, röyhkeät ja totuutta muuntelevat ihmiset ovat yliedustettuina johtotehtävissä. Vastaus on monimutkainen, ja selittäviä tekijöitä Klaas on kaivanut esimerkiksi neurotieteestä, sosiologiasta, evoluutiopsykologista ja jopa biologiasta.

Klaasin päätelmät ovat yksinkertaisia. Valta kiehtoo vallanhaluisia, olipa kyse paikasta asunto-osakeyhtiön hallituksessa tai valtion johdossa. Valta myös vääristää hallussaan pitävien moraalia ja jopa muuttaa ihmisen aivokemiaa.

Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa jo ensi viikolla.
Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa jo ensi viikolla.
Kuva: Mikko Stig

Mistä löytäisimme johtopaikoille hyviä ihmisiä, jotka olisivat immuuneja vallan turmelukselle? Klaas esittelee kirjassaan listan hyviä neuvoja, jotka auttavat valitsemaan parempia johtajia. Esimerkiksi johtavia tehtäviä tulisi kierrättää.

Klaasin mielestä on hämmentävää, että meillä on taipumus seuloa ihmisiä mataliin mutta ei korkeisiin tehtäviin. ”Useimmat yritysten alemmat työntekijät käyvät läpi tiukan seulan, mutta huipulla olevat eivät. Tämä tulisi kääntää toisinpäin”, hän sanoo.

Samaa neuvoa Klaas soveltaisi poliittisia päättäjiä valittaessa. Kuinka moni meistä äänestäessään vaaleissa edes ajattelee, että onko pyrkivällä minkäänlaisia edellytyksiä hoitaa saamaansa mandaattia? ”On hullua, että ihmiselle annetaan valtaa ja miljoonat, mutta hänelle ei tehdä minkäänlaista psykologista tarkastusprosessia”, Klaas sanoo.

Meille tulee taas mahdollisuus käyttää valtaamme äänestämällä. Jospa vaaliteltalla makkaraa syödessä katsoisimme tarkemmalla silmällä sitä, onko ehdokas äänemme arvoinen. Hän on se, jolle siirrämme vähäisen valtamme.

Jorma Törmänenkesk., Ylitornio