Arkkukärryn kitinä rikkoo läpitunkevan hiljaisuuden Intiön kappelin kylmiössä Oulussa. Krematorionhoitaja Jari Väänänen ottaa käsittelyyn työvuoronsa kuudennen ja viimeisen vainajan.
Vainajien säilytystilat ovat valtaosalle ihmisistä tuttuja vain kauhuelokuvista, mutta todellisuudessa kylmiöstä on kauhu kaukana.
– Aika monesti on tullut naurahdettua kyseisille elokuvakliseille, Jari Väänänen toteaa.
Hän vetää kaksikerroksisen kylmäkaapin alemmalta hyllyltä kärryynsä arkun ja työntää sen käytävän toisella puolella sijaitsevan krematorion ovesta sisään.
Nenään tulvahtaa vieno puusaunan tuoksu.
Noin kuukauden mittainen ajanjakso kuoleman hetkestä tuhkaukseen on päättymäisillään. Jari Väänänen avaa nappia painamalla krematorion uunin luukun, josta mahtuu sisään enintään 88 senttimetriä leveä arkku. Jos ruumis vaatii sitä leveämmän arkun, tuhkaaminen ei onnistu.
– Suurikokoisia vainajia on koko ajan enemmän. Tämä aiheuttaa haasteita myös perinteiseen arkkuhautaukseen, Väänänen tietää.
Valkoinen arkku liukuu mekaanisesti uunin uumeniin pääpuoli edellä. Arkku syttyy palamaan ja häviää 750 asteen lämpötilassa nopeasti.
Ruumiin palaminen puolestaan kestää tunnista jopa kolmeen, riippuen vainajan koosta ja koostumuksesta.
– Ihminen on ainutlaatuinen yksilö vielä tässäkin vaiheessa. Jokainen polttoprosessi on erilainen ja se tekee tästä työstä mielenkiintoista, Väänänen toteaa.
Peukalonpyöritykselle ei jää aikaa vainajan palaessakaan. Väänänen tarkkailee uunin lämpötilan kehittymistä tietokoneen näytöltä ja käy välillä tarkastamassa palamisprosessin etenemistä krematorion pienestä ikkunasta.
– Palamisprosessin aikana uunin lämpötila voi käväistä jopa tuhannen asteen kuumemmalla puolella.
Krematorio on työpaikkana sellainen, että koskaan ei tarvitse palella.
– Etenkin viime kesä oli hikinen. Parhaimmillaan huonelämpötila oli 45 astetta, Väänänen sanoo.
Samalla kun Väänänen tarkkailee polttoprosessia, hän siirtää edellisestä poltosta jäähtymässä olevan tuhkan koneeseen, joka jauhaa sen hienoksi. Jäljelle jääneen materiaalin, esimeriksi arkun ruuvit, kahvat ja tekonivelet, hän lajittelee kierrätystä varten.
Jari Väänänen on yksi neljästä Oulun krematoriossa työskentelevästä erityisammattimiehestä. Työnkuvaan kuuluu tuhkauksen lisäksi paljon muutakin, muun muassa suntion ja haudankaivajan tehtäviä.
Kolme vuotta sitten Oulun ev.lut. seurakuntayhtymän palvelukseen astunut Väänänen teki ensimmäisen krematoriovuoronsa pari vuotta sitten.
– Onhan tämä erikoista ja erityistä työtä. Ensimmäisellä viikolla sitä mietti, että tottuuko tähän ikinä, mutta aika äkkiä sitä oppi suhtautumaan hommaan työnä, jota ei enää illalla kotona mietitä. Jos tässä alkaisi jokaista tuhkausta erikseen murehtimaan, ei tätä jaksaisi millään, Väänänen sanoo.
Väänäsen mukaan työ haudan partaalla ei ole haudanvakavaa – krematoriossa on huumorillekin sijansa.
– Kyllä tunnelmaa pitää aina välillä keventää, hyvän maun rajoissa.
Lue myös muut juttumme aiheesta:
Rakennetaanko Rovaniemelle oma krematorio vai ei? – Kirkkovaltuusto päättää asian joulukuussa
Toimittajalta: Rovaniemelle tarvitaan krematorio – se on myös tasa-arvokysymys
Tuhkauksen suosio kasvaa
Kymmenen vuotta sitten Oulun krematoriossa tehtiin 700 tuhkausta vuodessa, tänä vuonna noin 1 500.
Krematorio palvelee maantieteellisesti puolta Suomea Raahesta Nuorgamiin. Lähimmät krematoriot sijaitsevat Kajaanissa ja Seinäjoella.
Toteutuessaan Rovaniemen krematorio vähentäisi Oulusta noin 300 tuhkausta vuodessa.
"Meillä maksimikapasiteetti on 1 800 tuhkausta vuodessa. Sen ylitse kun mennään, tarvitaan toinen uuni, joka on miljoonainvestointi. Siinä vaiheessa on käytävä arvokeskustelu, keskitymmekö palvelemaan Oulun seutua vai laajemmin pohjoista Suomea", hautaustoimen päällikkö Tuomo Vuontisjärvi sanoo.
Oulun hautausmailla uurnahautauksien määrä on tällä hetkellä noin 25 prosenttia, mutta Intiön hautausmaalla tilanne on päinvastoin, koska uusia arkkupaikkoja ei ole.
Hautausmaa ei ole ainoa mahdollinen tuhkan loppusijoituspaikka, kunhan sirotteluun on maanomistajan lupa. Oulussa kaupunki suunnittelee merialueelle tuhkansirotusaluetta.
Arkkuhautauksista tuskin koskaan luovutaan, sillä esimerkiksi joissakin herätysliikkeissä puolletaan sitä.
Tuhkaus kasvattaa suosiotaan voimakkaasti. Kun kymmenen vuotta sitten Oulun krematoriolla tehtiin 700 tuhkausta vuodessa, tänä vuonna luvun odotetaan olevan noin 1 500.
– 1 200 tuhkauksen rajapyykki on jo mennyt rikki, hautaustoimen päällikkö Tuomo Vuontisjärvi kertoo.
Oulun krematorio palvelee maantieteellisesti puolta Suomea aina Raahesta Nuorgamiin saakka pois luettuna Kainuu. Oulua lähimmät krematoriot sijaitsevat Kajaanissa ja Seinäjoella.
Rovaniemellekin on tulossa krematorio, mutta milloin, se on vielä kysymysmerkki.
- Laitetoimittajat ovat markkinaoikeudessa, ja nämä oikeusprosessithan saattavat kestää vuosiakin.
Toteutuessaan Rovaniemen krematorio vähentäisi Oulusta noin 300 tuhkausta vuodessa.
– Kasvun hidastuminen olisi ihan hyvä asia, sillä Oulun krematorion maksimikapasiteetti on 1 800 tuhkausta vuodessa. Sen luvun ylitse kun mennään, tarvitaan toinen uuni, joka on miljoonainvestointi. Siinä vaiheessa on käytävä arvokeskustelu siitä, keskitymmekö palvelemaan Oulun seutua vai laajemmin koko pohjoista Suomea.
Vuontisjärvi huomauttaa, että myös vainajien säilytyspaikoista on Oulussa jo nykyisellään uupeloa.
Vaikka tuhkausten määrä kasvaa, Vuontisjärvi ei usko, että perinteisestä arkkuhautauksesta tullaan koskaan kokonaan luopumaan.
– Eri uskontokunnat, herätysliikkeen edustajat sekä myös yksittäiset henkilöt ilman erityistä uskonnollista näkemystä asiasta valitsevat mieluummin arkkuhautauksen.
Vuontisjärvi arvioi Oulun hautausmailla Intiön hautausmaata lukuunottamatta uurnahautauksien määrän olevan tällä hetkellä noin 25 prosenttia ja arkkuhautauksien 75 prosenttia. Intiön hautausmaalla tilanne on päinvastainen.
– Se johtuu siitä, että Intiössä ei ole enää tilaa uusille arkkuhaudoille. Jos haluaa tulla haudatuksi Intiön hautausmaahan eikä sukuhautaa ole, uurnahautaus on ainoa vaihtoehto, Vuontisjärvi sanoo.
Vuontisjärvi muistuttaa, että hautausmaa ei ole ainoa mahdollinen tuhkan loppusijoituspaikka. Tuhka voidaan maanomistajan luvalla sirotella myös luontoon.
– Tämä on nouseva trendi. Tällä hetkellä Oulussa tuhkatuista vuositasolla noin viidenkymmenen vainajan tuhkat päätyvät jonnekin muualle kuin hautausmaahan. Oulun kaupunki suunnitteleekin parhaillaan merialueelle virallista tuhkansirottelualuetta, Vuontisjärvi kertoo.
