Uusi tehdas on Metsä Groupin yk­kös­ta­voi­te – kan­san­edus­ta­jia eväs­tet­tiin Kemissä väy­lä­toi­veil­la

Kansanedustajat tutustuivat maanantaina Pohjantähti-opiston uusiin tiloihin Kemissä. Opetusta tarjotaan muun muassa maahanmuuttajaryhmille.
Kansanedustajat tutustuivat maanantaina Pohjantähti-opiston uusiin tiloihin Kemissä. Opetusta tarjotaan muun muassa maahanmuuttajaryhmille.
Kuva: Henripekka Kallio

Metsä Groupin Polar King -projektia vetävä Timo Merikallio teki maanantaina Kemissä vierailleille Lapin kansanedustajille selväksi, mitä yhtiö haluaa.

– Meille ykkösvaihtoehto on, että rakennetaan uusi biotuotetehdas. Jos esiselvitys osoittaa, että sille ei ole edellytyksiä, nykyinen tehdas modernisoidaan seuraavaa 30 vuotta varten, Merikallio määritteli.

Metsä Group on tähän asti puhunut julkisuudessa sellutehtaansa uudistamisen vaihtoehdoista melko neutraalein sanankääntein. Uudistushankkeestaan kertoville verkkosivuille uusi biotuotetehdas on sentään kirjattu jo aiemmin ykkösvaihtoehdoksi.

Uusi biotuotetehdas rakennetaan, jos puuta riittää, jos puu saadaan tehtaalle asti, ja jos tehtaan tuotteet saadaan jouhevasti maailmalle. Valtiovallalta odotetaan vetoapua ennen kaikkea väyläinvestointien kautta. Metsä Group on linjannut, että Kemin Ajoksesta tulisi uuden tehtaan vientisatama.

– Vaaditaan 12 metrin väylä, jotta siellä päästään käymään 40 000 tonnin sellulaivoilla, Merikallio totesi.

Metsä Group selvittää parhaillaan kuljetustarpeitaan yhdessä väyläviranomaisten kanssa. Kemin kaupunginjohtajan Tero Nissisen mukaan päätös Ajoksen väylän syventämisestä tulisi tehdä ensi vuonna, sillä itse syventämistyöt vievät hänen mukaansa kaksi sulavesikautta.

Eeva-Maria Maijalan (kesk) mukaan eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa puhutaan parhaillaan paljon EU:n TEN-T-liikenneverkostosta. Maijala muistutti, että sen kehittämiseen sopisi hyvin rautatien sähköistäminen Keminmaan Laurilasta Ruotsin rajalle Tornioon.

– Se pätkä kannattaa kyllä hoitaa alta pois. Kolarin radan sähköistys tulee kyllä ajankohtaiseksi metsäteollisuushankkeiden toteuduttua, ja ne raiteet palvelevat kaivannaisteollisuuttakin, Nissinen muistutti.

Lapin kansanedustajien perinteiselle maakuntakierrokselle ehtivät tällä kertaa mukaan Maijalan lisäksi Katri Kulmuni (kesk), Markus Mustajärvi (vas), Matti Torvinen (sin) ja Paavo Väyrynen, joka nimesi viime viikolla yhden miehen eduskuntaryhmänsä Tähtiliikkeeksi.

Metsä Groupin tehdassuunnitelmien lisäksi edustajat tutustuivat alueen suureen sote-ulkoistukseen.

– Länsi-Pohja on Mehiläisen ylivoimainen kärkihanke. Haluamme onnistua tässä, kuvasi Mehiläinen Länsi-Pohja Oy:n toimitusjohtaja Lasse Männistö tilannetta.

Männistön mukaan Mehiläisen ja alueen kuntien muodostama yhteisyritys on saanut arkityön rullaamaan.

Jatkossa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajaa yritetään madaltaa entisestään, ja ainakin synnytysosastolle aiotaan houkutella lisää asiakkaita Ruotsista. Männistö kertoi, että Mehiläinen Länsi-Pohja haluaisi myös kovasti palkata keikkatyöntekijöiden sijaan lääkäreitä pysyvästi palvelukseensa.

Hallituksen sote-uudistus ei Männistön käsityksen mukaan vaikuttaisi suoraan Länsi-Pohjan tilanteeseen mitenkään, kävipä uudistuksen miten hyvänsä.

Poiminta

Pohjantähti-opisto muutti

Paavo Väyrynen esitteli maakuntavierailun lomassa edustajakollegoilleen Pohjantähti-opiston uudet tilat Kemin keskustassa.

Väyrysen perustama opisto on muuttanut Kemin kulttuurikeskuksessa sijainneista vuokratiloistaan Valtakadulle Kemin Porttiin, missä opistolle on remontoitu tilat ravintola Samaanin aiemmin käyttämiin tiloihin. Pohjantähti-opiston toimisto on edelleen Keminmaan Pohjanrannassa.

Pohjantähti-opisto on ryhtynyt kehittämään virtuaalista opistotoimintaa muun muassa tarjoamalla verkkokursseja. Opisto on perustamassa myös verkkolehteä, jolle tulee Väyrysen mukaan pelkkää opistotoimintaa laajempi, yleissivistävä rooli.

Kaupunginjohtajan Tero Nissisen mukaan Pohjantähti-opisto on osoittautunut Kemille ketteräksi kumppaniksi.

Opistossa on tällä hetkellä noin 60 opiskelijaa. Henkilökunnan vahvuus on lähes 10.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä