Uudet no­peus­val­von­ta­lait­teet saadaan toi­min­taan ke­sä­lo­ma­kau­den kyn­nyk­sel­lä – Teiden var­sil­la olevat tyhjät tolpat ovat sen sijaan jo aloit­ta­neet työnsä

Poliisitarkastajan mukaan uudet tolpat alentavat nopeuksia, vaikkei tolpissa olisi vielä kameroitakaan.

Uudet nopeuskamerat teiden varsilla otetaan käyttöön touko–kesäkuussa.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalainen kertoo, että kameratolpat ovat olleet paikallaan jo muutaman kuukauden ajan ja tolpat on jo suunnattukin oikein, mutta kamerat eivät vielä ole olleet toiminnassa.

– Uudet tolpat yleensä alentavat nopeuksia, niin kuin nytkin, mutta eivät autoilijat ole turhaan ajaneet nopeusrajoitusten mukaan tolppien läheisyydessä.

Ihalainen lisää, että nopeusrajoitusten mukaan pitää ajaa aina, jotta onnettomuuksilta vältytään.

Uusista kameroista on uutisoitu jo viime kesästä alkaen, mutta kameroiden käyttöönotto on vienyt aikansa.

– Poliiseja on kevään aikana koulutettu käyttämään uutta järjestelmää. Viimeiset koulutukset ovat toukokuussa, ja sen jälkeen järjestelmä otetaan käyttöön.

Ajonopeus mitataan entistä kauempaa

Ensimmäisenä kamerat otetaan käyttöön valtatiellä 4 Lusin ja Vaajakosken välillä sekä 6-tiellä Koskenkylän ja Kouvolan välillä.

Uudentyyppisiä kameroita asennetaan alkuvaiheessa myös Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle.

Kameran toiminta perustuu tracking radar -tutkateknologiaan, joka mittaa ajonopeuden noin 150 metrin päästä tolpasta.

Viiden vuoden aikana otetaan käyttöön kaikkiaan 150 uutta kameraa ja noin 500 kameratolppaa. Teiden varsilla on jo entuudestaan yli 900 kameratolppaa, mutta vain harvassa on kamera.

Uusien kameroiden lisäksi poliisille tulee kaksi uutta autoa, jotka varustetaan samoilla uudenaikaisilla tutkalaitteilla.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Ajokäyttäytyminen on parantunut

Laitteita on testattu Oulun keskustassa.

– Oulussa on testattu kuvien ottamista ja tiedon siirtoa. Kamera ei ole ollut valvontakäytössä, Ihalainen sanoo.

Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksessa kirjoitetaan vuosittain noin 600 000 rikesakkoa ja huomautusta. Ihalaisen mukaan suomalaisten ajokäyttäytyminen on parantunut viime vuosina.

Hän sanoo, että enää ei ajeta nokka toisen auton perässä kiinni ja odoteta paikkaa ohitukselle.

– Pääsiäisenä huomasin, että jonossa osataan jo ajaa. Ihmiset ovat oivaltaneet, että on mukavampi ajaa nopeusrajoitusten mukaan.

Fakta

Puolet huomautuksia, puolet rikesakkoja

Automaattisessa liikenteenvalvonnassa lähetettiin viime vuonna seuraamuksia 607 000 kappaletta, joista noin puolet oli huomautuksia ja lähes puolet rikesakkoja.

Automaattisen kameravalvonnan lisääntyminen sekä liikennevalvonnan kohdentamisen onnistuminen vaikuttivat suoritteiden määrän kasvuun.

Väyläviraston tutkimuksen mukaan ylinopeuksien määrä on kuitenkin vähentynyt, myös valvontatolppien ohi ajaneiden ajoneuvojen ylinopeudet ovat vähentyneet.

Liikennerikoksia kirjattiin viime vuonna edellisvuotta enemmän, mutta määrä on kuitenkin pienempi kuin vuonna 2016.

Vuonna 2018 kaikista kirjatuista liikenneturvallisuuden vaarantamisista 5,8 prosenttia oli törkeitä, vuonna 2000 vastaava osuus oli 2,5 prosenttia.