
Uusi Levi West -tuolihissi vie laskijat ketterästi Länsirinteiden juurelta aina huipulle saakka, kun aikaisemmin sama matka taitettiin kahdella ankkurihissillä. Tämä Levi Ski Resortin uusin satsaus on ilahduttanut laskukansaa nopeudellaan ja mukavuudellaan. Onhan Levi West -tuolihissin Premium-penkit lämmitettyjä, normaalia leveämpiä ja yksilöllisesti muotoiltuja.
– Tuolihissi on erityisen tuulivarma normaalia painavampien Premium-tuolien ansiosta, jotka on varustettu lisäksi heilahduksen vaimentimella. Myös Levi West Pointin hissiasema käyttää uusinta teknologiaa, jonka melutaso on mahdollisimman pieni, esittelee Levi Ski Resortin liiketoimintajohtaja Marko Mustonen uutta hissisatsausta.
Turvallisuutta lisää myös jalkojen väliin tuleva turvapuomi, mikä tekee hissistä erityisen turvallisen myös lapsille. Läpinäkyvä suojakupu pitää lisäksi tuulen ja lumen pois tuolihissin sisältä.
– Ei voisi olla mukavampaa ja nopeampaa tapaa päästä Levin huipulle, lisää Mustonen.

Loistavat puitteet
Erityisesti laskukansa ja harrastelijat ovat innoissaan uudesta satsauksesta ja Länsirinteiden kehityksestä. Helsinki Ski Clubin seuran puheenjohtaja Olli Saravuo on matkannut Leville Helsingistä asti harjoittelemaan yhdessä 40 juniorilaskijan, 4 valmentajan ja 30 vanhemman kanssa.
Tämä ei kuitenkaan ole seuran puheenjohtajalle ensimmäinen kerta, kun Levi valikoituu harjoituslokaatioksi.
– Levi on tarjonnut aina ensiluokkaiset harjoittelupuitteet. Erityisesti tämä Länsirinne ei ole niin tuuliherkkä, ja tarvittaessa täällä pääsee joka puolelle, kommentoi Saravuo Levi Westin hissiaseman luona.
Saravuon viereen kurvaa keltatakkiset juniorilaskijat. Heidän harjoittelu tapahtuu Länsirinteillä, kun hieman ikäluokaltaan vanhemmat pitävät treenejään Levi Blackissä seuran uuden valmentajan Jukka Leinon ohjauksessa.
– Kerran talvessa tulee käytyä täällä. Junnujen kanssa pidämme leirejä ja kilpailuja. Meille löytyy täältä kolme rinnettä, joissa jokaisessa voi treenata tavoitteellisesti. Emme häiritse muita laskijoita, sillä kaikille löytyy tilaa, kiittelee Saravuo.
Erityisesti Länsirinteiden parannukset saavat kiitosta laskijoilta. Kun vielä viime vuonna rinteellä sijaitsi metsäsaareke keskellä ja yläosa oli jyrkkä, on saareke nyt poistettu ja yläosaa loivennettu.
– On hienoa ollut huomata, kuinka tätä Westin aluetta on lähdetty kehittämään meitä laskijoita ja asiakkaita ajatellen.

Kehityksen etunenässä
Vaikka huimaa kehitystä Länsirinteillä on jo havaittavissa, tähtää Levi Ski Resort laajentaa alueen rinnepinta-alaa entisestään ensi vuonna. Lumetusta tullaan tehostamaan ja valaistus uudistetaan.
Myös hiihtokeskuksen infrastruktuuri on mietitty Levillä viimeisen päälle. Lähes jokaisessa ilmansuunnassa sijaitsevat rinnealueet tarjoavat laskunautintojen lisäksi kattavan kirjon erilaisia palveluita; niin rinneravintoloita, kauppoja kuin majoitustakin.
– Levi West -tuolihissin ala-asemalle ollaan kaavoittamassa uutta palvelukokonaisuutta, West Pointia. Se yhdistää samalla South Pointin ja Gondolin alueet toisiinsa, sillä sijaitseehan West Point näiden kahden kyseisen rinnealueen välissä, avaa Mustonen.
Investoinnin jälkeen Eturinteiltä South Pointin alueelle asti tulee olemaan modernia hiihtokeskusteknologiaa. Siirtymät rinteisiin ovat mielekkäitä ja tulevaisuudessa majoittuminen mahdollisesti onnistuu aivan hissien ja rinteiden vieressä.
– Tervetuloa nauttimaan talvielämyksistä Leville, tutustumaan Länsirinteiden tarjontaan ja kokemaan Suomen parhain tuolihissi-elämys!

Levi Westin viralliset avajaiset 1.2.2020
Helmikuussa Levillä juhlitaan uuden, huippumodernin Levi West -tuolihissin virallisia avajaisia kaiken kansan juhlassa! Tule pitämään hauskaa, kisailemaan sekä nauttimaan mukavasta rinnepäivästä hyvässä seurassa.
Tervetuloa juhlimaan kanssamme Levi West -tuolihissin virallisia avajaisia 1.2. klo 11-15 Levi West -tuolihissin ala-asemalle. Avajaisten kunniaksi Levi West -tuolihissin ala-asemalla testaan välineuutuuksia, erilaisia lumikenkiä ja polkupyöriä sekä kisaillaan leikkimielisissä kisoissa yhdessä Levin hiihtokoulun ja Levi Snow Sport Academyn kanssa. Päivän aikana Levi Westillä vietetään myös Audin rinneriehaa, jossa kisailijoille tarjolla mieluisia palkintoja. Avajaisten kunniaksi tarjoamme kävijöille myös kahvia, mehua sekä pientä purtavaa.
OHJELMA:
Avajaissanat
Levi West tuolihallissa tarjolla kahvia, lämmintä mehua sekä pientä purtavaa
Audi rinnerieha
Levin hiihtokoulu ja Levi Snow Sport Academy järjestävät leikkimielisen tarkkuuslaskukisan
Levi Snow Sport Academy esittelee toimintaansa
Perheen pienimmät pääsevät temmeltämään pulkkamäessä ja trampoliinilla
Zero Pointin vuokraamo esittelee talvipyöräilyä sekä erilaisia lumikenkiä
Suksi- ja lautaesittelyjä sekä testausta
Paikalla myös Ski Patrol sekä hybriditamppari, jonka ohjaamosta voi käydä ihastelemassa Levi Westin rinteitä