Sekä historia että antropologia ovat osoittaneet, että uskonto on välttämätön yhteiskunnalliselle koheesiolle ja yhteisen arvomaailman luomiselle. Mikään muu tunnettu voima ei siihen ole kyennyt.
Kulttuurievoluutiossa ateismi on aina merkki luhistuvasta sivilisaatiosta. Tämän havaitsi jo Polybios 2 300 vuotta sitten. Vaikka yksilöt kykenevät olemaan ateisteja, yhteiskunnat eivät koskaan.
Tämä argumentti on osoitus uskonnon tarpeellisuuden, ei jumalten olemassaolon puolesta. Uskonto voi olla täysin pötyä, kunhan se on hyödyllinen yhteiskunnan kannalta ja parantaa sekä yksilön selviytymismahdollisuuksia että yhteisön koheesiota.
Lähi-idän monoteististen uskontojen lisäksi esimerkiksi erinäiset Aasiassa vaikuttavat ideologiat, kuten buddhalaisuus ja kungfutsealaisuus, joita ei luokitettane varsinaisesti uskonnoiksi, täyttävät koheesiotehtävän. Koheesiolla tarkoitetaan keskinäisiä vetovoimia. Se pitää ainetta koossa eli vastustaa sitä rikkovia voimia.
Sosiaalinen koheesio tarkoittaa ihmisten muodostaman ryhmän tai ihmisjoukon yhteenkuuluvuutta.
Kristinusko on ollut läntisen maailman kaiketi tärkein koheesiotekijä 2 000 vuoden ajan. Varhaisista ja tuoreemmista uskonriidoista sekä maallistumisesta huolimatta se on yhä taustalla yhdistävänä voimana puolustamaan läntistä ajattelu ja elämäntapaa, jossa ihmisoikeudet ovat kaikille yhtäläisesti kuuluvia perustavanlaatuisia vapauksia ja oikeuksia. Niiden ytimessä on käsitys ihmisarvon yleismaailmallisesta yhtäläisyydestä ja loukkaamattomuudesta.
Ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle ihmisyyden perusteella, eikä niitä voida ottaa tai luovuttaa pois. Yhdessä kaikki ihmisoikeudet muodostavat jakamattoman kokonaisuuden, jossa jokainen oikeus ja vapaus on yhtä tärkeä.