Mainos

Us­kon­non­va­paus

Uskonnonvapaus on sitä, että sinulla ideologiasta, uskontokunnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta on oikeus ihmisarvoiseen elämään.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Suomen uskonnonvapauslaki astui voimaan. 10.11.1922 annettiin laki ja se astui voimaan seuraavan vuoden alussa. Tuon lain mukaan ’Suomessa sai julkisesti ja yksityisesti harjoittaa uskontoa, mikäli lakia tai hyviä tapoja ei loukattu’.

Viimeisten parin kymmenen vuoden aikana on käyty usein tiukkaakin keskustelua, saako uskontoa harjoittaa. Erityisen suurennuslasin alla ovat olleet Suvivirsi, Enkeli taivaan, tunnustukselliset päivänavaukset ja seurakuntien kouluyhteistyö. On ajauduttu äärimmäisyydestä toiseen. Toisaalta he, jotka tämänkaltaiseen arvosteluun eniten osallistuvat ovat marginaalissa, mutta äänekkäimpiä.

Mikä on tänä päivänä seurakuntien ja uskontojen tehtävä. Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappina ja entisenä uskonnon, psykologian, filosofian ja elämänkatsomuksen opettajana halusin kirjoittaa uskonnonvapaudesta tässä kolumnissa.

Uskonnonvapaus on hyvä asia, mutta olipa kyse mistä tahansa ideologiasta, äärimmäisyyksiin meneminen oman aatemaailmansa toteuttamisessa ja sen lanseeraamisessa muidenkin elämään, ei ole koskaan  rakentavaa. Siitä tulee itsetarkoitus, eikä se ole uskonnonvapautta. Tämän päivän globaalissa maailmassa on meille jokaiselle hyväksi ja tarpeellista tietää toisen ihmisen, toisten kansojen kulttuurista, myös uskonnosta. Aikanaan pitäessäni uskontotunteja aikuislukiossa, halusivat elämänkatsomuksen opiskelijat tulla samoille tunneille mukaan. Eivät he halunneet katsoa elämää suppeasti vain elämänkatsomuksen suunnasta.

Viime viikolla vietettiin kristittyjen ekumeenista rukousviikkoa. Vaikka minä naisena en voi toimia pappina ortodoksisessa tai katolisessa kirkossa, ei se estänyt meitä rukoilemasta yhdessä maailman rauhan ja ihmiskunnan yhtenäisyyden puolesta. Erilaiseen kulttuuriin ja elämänkatsomukseen tutustuminen avartaa meidän maailmaamme ja opettaa meitä arvostamaan jokaista ihmistä ainutkertaisena.

Uskonnonvapaus ei ole sitä, että kun näet kirkon, käännät katseesi pois. Uskonnonvapaus on sitä, että sinulla ideologiasta, uskontokunnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta on oikeus ihmisarvoiseen elämään.

Valo voittaa uuteen kevääseen

Kirkkoherra Mirja-Liisa Lindström

Mirja-Liisa Lindström
Mirja-Liisa Lindström