Tuntui uskomattomalta lukea uutinen (LK 19.10.) Rovaniemen koulutuspalveluiden budjetin leikkauksista. Kouluissa toimitaan kekseliäästi niukoilla resursseilla ja venytään monessa tilanteessa. Tästä tehokkaasta myllystäkö on mahdollista vielä ottaa miljoonia pois?
Me Rovaniemen opettajat pidämme ehdotettuja leikkauksia hölmöläisten hommana. Emme usko, että ottamalla pois oppikirjoista, tuntikehyksestä ja erityisopetuksen resursseista saavuttaisiin enempää tehokkuutta, vaan päinvastoin aletaan ylikuormituksella heikentämään tehokkuutta.
Leikkaus ehdotuksessa näkyy monia ristiriitaisia asioita. Miten vaikkapa oppimateriaaleista säästäminen vaikuttaa? Kun ei ole kunnon oppimateriaaleja, kohta tarvitaan enemmän erityisopetusta.
Tai kun opettajat hoitavat työkaverin poissa ollessa toisen luokkaa oman opetuksen ohella eli "otona” kuvitellaanko, että tästä koituva eettinen stressi on jotenkin hyväksi opettajien työssä jaksamiselle ja sitten aiheuttaa säästöjä sairauspoissaolokustannuksissa?
Koulutuksen laatua on hankala pitää yllä kuntatalouden niukkuuden vuoksi. Tässä tilanteessa toivomme kuntapäättäjien miettivän sivistyksen merkitystä lasten tulevaisuudelle ja koulutuksen merkitystä talouskasvun pohjana.
Kirjoittaja on Rovaniemen opettajien ammattiyhdistyksen puheenjohtaja.