Metsästys: Poliisi valvoo kauden aloi­tus­ta – aseiden kul­jet­ta­mi­nen moot­to­ri­ajo­neu­vois­sa eri­tyis­tark­kai­lus­sa

Kolumni: Laipni lūdzam lat­via­lai­set, mutta ko­ru­pu­heis­ta huo­li­mat­ta ul­ko­maa­lais­jouk­kue ei kehitä Suo­mi-kiek­koa

Viihde: Ro­va­nie­men kau­pun­ki arpoo lippuja Antti Tuiskun sta­dion­kei­koil­le

Lukijalta
Mielipidekirjoitus
Tilaajille

Uhkana uus­suo­met­tu­mi­nen

Pääkirjoituksessa (LK 7.2.) käsiteltiin Suomen liittymistä sotilasliitto Naton jäseneksi positiivisessa hengessä, perusteena ”maailman muutos” – toisin sanoen Neuvostoliiton romahtaminen 1990-luvun alussa, minkä seurauksena ”meille avautui mahdollisuus hakea turvaa lännestä”. Tämä näkyi Suomen liittymisenä EU:hun ja myöhemmin alati syventyvänä Nato-kumppanuutena.

Kiistatta voi sanoa, että lännettyminen on tapahtunut, mutta perustellusti voi todeta myös, että ulkopolitiikan johto presidenttiä myöten edelleen näkee parhaimmaksi sotilaallisen liittoutumattomuuden ja sillä on myös kansan enemmistön tuki. Siksi on vaikea kuvitella Nato-jäsenyyden hakemista ilman kansanäänestystä, vaikka mediassa voimakkaasti propagoidaan gallupeihin vedoten sen huomiotta jättämistä.