
Kotimaisena perheyrityksenä Temrex on koko olemassaolonsa ajan pyrkinyt pitämään huolta asiakkaistaan. Yrityksen tavoitteena onkin olla Suomen suurin ja luotettavin kumppani työvaatteiden ja varusteiden hankinnassa.
– Pyrimme siihen, ettemme myy pelkästään työvaatetta tai jalkinetta, vaan päätehtävämme on huolehtia, etteivät työntekijät palele pakkasella tai kastu sateessa, luonnehtii Temrexin toimitusjohtaja, yrittäjä Jouni Kurttila.
Temrexin laaja asiakaskunta kattaa niin suuret kuin pienemmätkin teollisuus- ja tuotantoalan yritykset. Pitkään jatkuneet kumppanuussuhteet kertovat hyvästä yhteistyöhengestä ja palvelusta, jolle ei vertaista löydy. Temrexin kautta asiakas saa työvaatteet logopainatuksineen saman katon alta aikaa ja rahaa säästäen.
– Meillä on omat painokoneemme, joilla teemme logomerkkaukset ja painatukset käytännössä vaikka heti mukaan. Kun asiakkaalla on tarve tietyille työvaatteille, hänen ei tarvitse ensin tehdä vaatetilausta, sitten kysellä painotalolta logopainatusta ja lopulta odotella työvaatteiden saapumista monta viikkoa. Meiltä tuotteet saa käsillä olevaan tarpeeseen nopeasti suoraan työmaalle, Kurttila kuvailee.

Myymälästä ja verkkokaupasta työvaatteet mille tahansa työmaalle
Temrex on viime vuosina laajentanut toimintaansa. Kahden Oulun toimipisteen lisäksi Temrexin myymälöitä löytyy nyt Vantaalta, Raahesta, Kemistä ja Rovaniemeltä. Lisäksi Temrex palvelee muuta Suomea kätevästi verkosta käsin. Verkkokaupan kautta tilatut työvaatteet toimitetaan logolla painettuna perille muutamassa työpäivässä.
– Tuotevalikoima on tarkkaan mietitty ja rakennettu. Kätevän tilausjärjestelmän ansiosta asiakkaat pystyvät valitsemaan tarvitsemansa tuotteet netistä työmaalle toimitettuna tai he voivat tulla myymälään kokeilemaan ja sovittamaan. Tavoitteena on, että palvelu olisi mahdollisimman sujuvaa ja helppoa, Kurttila kertoo.
Temrex tarjoaa niin myymälöissään kuin verkon puolellakin laajan valikoiman työvaatteita, jalkineita ja henkilösuojaimia. Temrexin asiantuntevalla opastuksella asiakkaan on helppo löytää sopivat vaatteet ja varusteet kullekin työmaalle. Kestävät työvaatteet suojaavat käyttäjäänsä tehokkaasti, myös pohjoisen ääriolosuhteissa. Asiakas voi olla varma, että tuotteet ovat juuri sitä, mitä pitääkin.
– Huolehdimme, että työntekijöillä on kaikki edellytykset tehdä työnsä turvallisesti, Jouni Kurttila lupaa.