Hallitus on ohjelmassaan julistanut aikovansa porrastaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan eli heikentää sitä työttömyyden jatkuessa ja pidentää työssäoloehdon puolesta vuodesta vuoteen. Suurimmat muutokset on kaavailtu syksylle. Aikeita on kritisoitu lähinnä vasemmalta, ja silloin on vedottu tulonjakoon eri sosiaaliluokkien välillä.
Kokonaan on jäänyt varjoon se, että hallituksen linjaukset lisäävät myös alueiden välistä epätasa-arvoa. Lappilaisille on selvää, että osassa kunnista ja jopa seutukuntien tasolla työpaikkaomavaraisuus voi olla jopa yli 100 prosenttia, mutta töitä on tarjolla käytännössä vain talvisesonkina.
Kuinka tällaisten seutujen elinvoiman käy, mikäli kahden kuukauden työttömyyden jälkeen työttömyyskorvauksesta leikkautuu viidennes, ja kassapäivien kerryttämiseen vaaditaan vuosi työtä alueella, jolla töitä on tarjolla vain puolet vuodesta? Lisäksi kaavaillaan, että palkkatuettu työ ei kerryttäisi työssäoloehtoa.
Kokoomus on ollut sodanjälkeisen historiansa ajan keskittävä kaupunkipuolue. Sen näkökulmasta työntekijät ovat käsipareja, joiden on parempi olla juurtumatta mihinkään. Sen sijaan ihmettelen, onko perussuomalaiset aikeissa saada sesonkitaloudessa elävien kuntien väki muuttamaan paimentolaisten lailla pienipalkkaisten töiden perässä?
Väitän, että kauan tuskailtu syntyvyyskään ei näillä toimilla ainakaan parane. Nimittäin lapsikorotuksetkin poistetaan.
Eipä oppositioon siirtynyt keskusta paljoa parempi ole – ansiosidonnaisen porrastus näyttää vaihtoehtobudjetin mukaan kepulle kelpaavan vain muutettuna siten, että se ei alueelliseen kysymykseen tuo helpotusta. Keskustan malli – 10 kassapäivää työssäolokuukautta kohti – ei sekään sesonkityöstä eläviä seutuja helli.
Työttömyydestä rankaisu johtaisi työllistymiseen vain, jos eletään täystyöllisyydessä myös paikallisesti ja yli ajan. Sellaista ei ole nähty sitten 1980-luvun, jolloin ihmisiä työllistivät tarvittaessa TVH:n, GTK:n ja Metsähallituksen kaltaiset valtion laitokset.