Tynkä kuo­ro­vuo­si pää­tök­seen - Tornion mies­kuo­ro on har­joi­tel­lut pien­ryh­mis­sä ja ul­ko­sal­la

-

Monet merilappialaiset kuorot ovat kuluneena vuotena joutuneet soveltamaan toimintaansa vallitseviin olosuhteisiin.

Kuoroille annetun koronasuosituksen mukaan harjoitusten aikana olisi pidettävä tarpeeksi isot turvavälit joka suuntaan. Suositus on vähintään kaksi metriä, mikä tarkoittaa, että kuorojen on harjoiteltava pienryhmissä tai harjoitustilojen on oltava suuret.

Tornion mieskuorolaiset ovat kokoontuneen edellisen kerran yhteisharjoituksiin maaliskuussa.

–Koronapandemia alkoi kuitenkin levittää lonkeroitaan maailmalta tänne Tornioon asti. Valtiovallan koronaohjeistuksen mukaisesti päätimme lopettaa yhteiskokoontumiset. Korona-viruksen aiheuttaman epidemian ja tartuntavaaran minimoimiseksi päätimme pitää lauluharjoituksista taukoa toistaiseksi, Ilpo Husa kertoo.

Kuorolaiset ajattelivat toiveikkaina, että viimeistään ennen kesää he pääsisivät jälleen rakkaan harrastuksen pariin.

– Siirsimme Viroon suunniteltua toukokuista kuoromatkaamme syksyyn ja teimme suunnitelmia Arioksen ja Melodonnien kanssa yhteisestä joulukonsertista.

Kesän jälkeen tilanne näytti jo paremmalta, joten syyskuussa kuoro harjoitteli Pohjan Stadionin katsomotilassa.

– Kun ilmat kylmenivät siirryimme Joentalon suureen saliin. Aloitimme sinnikkäästi pienellä porukalla harjoittelun. Pidimme riittävät etäisyydet ja käytimme maskia. Meillä oli niin suuri halu päästä laulamaan. Viime kädessä lopullinen vastuu päätöksestä osallistua kuoron toimintaan oli aina yksittäisellä laulajalla, Husa selventää.

Koronatilanne alkoi huonontua, joten Tornion mieskuoron päätti keskeyttää kokoontumiset.

_ Kuorolaistemme keski-ikä on noin 70 vuotta joten kuulumme ns. riskiryhmään. Emme halunneet, että joku meistä sairastuisi etenkään omissa harjoituksissa. Emme ole ainoa kuoro Suomessa joka on joutunut tekemään näitä raskaita päätöksiä. Myös suunniteltu yhteinen joulukonsertti jouduttiin perumaan. Kuoromatka Viroon siirtyisi hamaan tulevaisuuteen, Husa kertoo.

Vuoden loppupuolella Tornion kaupungin tapahtumatuottaja Merja Stenberg kysyi voisiko kuore tehdä joulurauhan julistuksessa esitettävistä lauluista tallenteen.

– Pidimme sitä kunnia-asiana. Tallennus suoritettaisiin yhteistyössä puhallinorkesterin sekä Lappian kulttuurialan musiikkituotannon kanssa. Mukaan ilmoittautui kuorolaisista heti liki parikymmentä innokasta laulajaa.

Koronatilanne oli kuitenkin kiihtynyt ja kokoontumiset rajoitettiin lopulta 10 henkilöön.

– Oli suuri pettymys kun emme saaneet kokoontua koko kuorona. Lopulta tilaisuuteen sai osallistua vain kahdeksan laulajaa eli vahvistettu kvartetti. Tietenkin meillä oli mukana myös kuoron taiteellinen johtaja Johanna Keränen. Tulee vielä aika jolloin pääsemme yhdessä veljellisesti Johannan hellässä mutta voimakkaassa ohjauksessa nauttimaan kuorolaulusta. Tästä selvitään yhdessä, ja mieskuorolaulu tulee vielä soimaan komeammin kuin koskaan, Husa painottaa.