Tuula Ten­ka­nen kiri mi­ta­li­läh­dös­sä ja si­joit­tui Rion tavoin vii­den­nek­si: "Nämä olivat vii­mei­set kisani"

Enoshima
Tuula Tenkanen sijoittui Laser-luossa viidenneksi Rion olympialaisten tapaan.
Tuula Tenkanen sijoittui Laser-luossa viidenneksi Rion olympialaisten tapaan.
Kuva: OLIVIER HOSLET

Purjehtija Tuula Tenkanen nieleskeli kasvomaskinsa takana kyyneliä Enoshimassa olympiaregatan maalialueella. Tenkanen päätti kilpapurjehtijan uransa viidenteen sijaan Laser radial -luokassa.

– Nämä olivat viimeiset kisat. Osittain tunnekuohu tuli siitä, että vaikka mitalia ei tullut, onnistuin tekemään tämän olympiadin parhaan arvokisasuoritukseni. Ei siihen voi olla pettynyt, Tenkanen kertoi.

Tenkanen oli viides myös Rion olympialaisissa vuonna 2016. Mitalitta jääminen uran kolmansissa olympialaisissa ei häntä harmittanut.

Tenkanen kaipasi olympiaregatasta tasaista viikkoa, mutta kaksi huonoa lähtöä kariuttivat tavoitteen mitalista. Neljännen lähdön 33:s sija ja yhdeksännen lähdön 32:s sija veivät saumat mitaliin.

– Toinen niistä olisi pitänyt purjehtia paremmin, mutta en jaksa sitä nyt murehtia. Oli myös monta lähtöä, joissa pystyin nousemaan. Turha sitä on murehtia.

Tenkasen viides sija on Suomen Tokio-joukkueen kolmanneksi paras sijoitus tähän mennessä. Matti Mattsson ui pronssia ja Eetu Kallioinen oli skeet-ammunnassa neljäs.

– Toivottavasti tämä ei jää kolmanneksi parhaaksi, Tenkanen totesi.

Tenkanen kertoi pystyneensä keskittymään mitalilähtöön täysillä, vaikka on pitkään tiennyt uransa loppuvan Tokioon.

– Ehkä aamulla oli haikea olo, Tenkanen kertoi.

Seitsemänneltä sijalta päätöspäivään lähtenyt Tenkanen purjehti hyvän mitalilähdön ja oli sen neljäs, mutta ohuet mitalihaaveet olisivat kaivanneet apua muilta purjehtijoilta.

Tanskan Anne-Marie Rindom voitti olympiakultaa ennen Ruotsin Josefin Olssonia ja Hollannin Marit Bouwmeesteria. Olsson kiri hopealle mitalilähdön voitolla.

Kaarle Tapper nousi päätöslähdössä yhteispisteiden yhdeksänneksi.
Kaarle Tapper nousi päätöslähdössä yhteispisteiden yhdeksänneksi.
Kuva: OLIVIER HOSLET

Kaarle Tapper on sijoittunut yhdeksänneksi Tokion olympialaisten miesten Laser-luokassa. Hän oli mitalilähdön kahdeksanneksi nopein ja kohensi kokonaissijoitustaan yhdellä pykälällä. Australian Matt Wearn voitti olympiakultaa.

– Oli hyvää purjehdusta, mutta yksi katastrofilähtö rokotti liikaa. Kaksi keltaista tuomarilta olivat liikaa, Tapper muisteli kisaviikkoaan.

Tapperin mielestä 11 lähtöön mahtuu aina kaikenlaista, eikä kukaan yltänyt olympiavesilläkään kaikissa lähdöissä kolmen parhaan sakkiin.

Tapper ennakoi ennen Enoshiman alkua, että mitali vaatii superonnistumista. Nyt sellaiseen ylsi hänen harjoituskaverinsa, pronssille purjehtinut norjalainen Herman Thomasgaard. Tapperilla on norjalaisen kanssa sama valmentaja, espanjalainen Anton Garrote.

– Totta kai olen tosi iloinen Hermanin puolesta. Olemme treenanneen yhdessä viisi tai kuusi vuotta.

Omasta kisasta jäi kuitenkin jossiteltavaa. – Jäi sellainen olo, että mitali olisi ollut otettavissa, Tapper sanoi.

Hän ei ole vielä varma, jatkuuko ura Pariisin 2024 olympialaisiin.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä