Huonon taloustilanteen maksaja ei voi olla pienipalkkainen työläinen, vammainen henkilö tai vanhus. Eikä kukaan, joka yrittää selvitä hengissä pinnalla.
Päättäjät voisivat kokeilla asettumista toisen ihmisen asemaan. Kokeiluna voisi olla vaikkapa pyörätuolin käyttäjä, joka pystyy tiettyihin arkisiin asioihin, kuten esimerkiksi syömään, pesemään hampaat ja kampaamaan tukan. Sitten on asioita, joihin ei itse pysty, mutta jotka ovat pakollisia toimia, kuten päästä suihkuun, vessaan ja sänkyyn sekä saada ruokaa ja vaatteet päälle ja pois. Asioita, jotka vaativat avustajan apua.
Tämän jälkeen päättäjä voisi miettiä harrastustaan kodin ulkopuolella. Tähänkin tarvitaan avustajaa, jota ei ole. Henkilökohtaisista avustajista on pulaa. Työ on huonosti palkattua ja osaajat lähtevät muihin hommiin tai opiskelevat uuden ammatin.
Ei vammainen halua apua, jota ei tarvitse. Kunhan saisi sen avun ja siihen aikaan, kun tarve on. Päätöksiä avusta tehdään näkemättä ja kuuntelematta tuen tarvitsijaa.
On asioita, joille emme voi mitään, mutta mietitään sitä, mikä elämässä on tärkeää ja vaikutetaan siihen mihin voimme. Asettumalla toisen ihmisen saappaisiin saa käsityksen, miten heikommassa asemassa olevalla menee.
Voiko heillä mennä paremmin säästöleikkausten jälkeen? Ei. Kasvottomiin massoihin liittyvä päätöksenteko on helpompaa kuin se, että lähipiirissä olisi asiaan liittyvää omakohtaista kokemusta.
Tunnista omat arvosi, ole inhimillinen ja vaikuta äänelläsi. Sitten vain vaaliuurnille.