Oulun Äimärautiolla juostiin Toto 75-kierros sekä perinteiset molempien rotujen Oulu Express -finaalit.
Torniolaisen Ari Aatsingin tallin Marlon Boko aloitti Toto75-kierroksen voittamalla avoimen lähdön. Iikka Nurmosen ohjastama Need’em johti, mutta Niko Jokelan naruttelema Marlon Boko tuli maalisuoralla selityksittä ohitse.
Marlon Boko on juossut tänä vuonna kuusi tolppaa, kaksi kakkossijaa ja kaksi kolmossijaa. Lauantain voitosta lohkesi 4 000 euroa.
Aatsingin talliin näytti tulevan toinenkin voitto, kun Jobiline Ridge johti seiskalähtöä kalkkiviivoille saakka. Jokela oli myös Jobiline Ridgen ohjaksissa. Juuri linjalla Iikka Nurmosen tallin Endurace Boy kurotti edelle.
Neloslähdön voitti kemijärveläisen Outi Kunnarin valmentama ja omistama Grand Rally ohjaksissaan Hannu Torvinen. Ruunan hoitaja on pelkosenniemeläinen Anni Uotila.
Riina Korhosen kasvattama, osaomistama ja valmentama Pinebog's Bank ei jättänyt jossitteluille sijaa Oulu Expressin lämminveristen kisassa. Se kiersi heti kovimman kiihdytyksen jälkeen takapareista johtaneen Arctic Greettan rinnalle ja jyräsi tästä maalisuoralla väkisin ohitse.
Suursuosikki Shackhills Hazel laukkasi kierroksen aloitettuaan juuri kirinsä. Pinebog's Bank teki täydellä matkalla auton takaa kilometriajan 13,6, mikä jäi vain kolme kymmenystä kisaennätyksestä.
– Tuntuu makealta, ihan huikealta, Korhonen kommentoi voittajahaastattelussa.
– Startti startilta hevonen on kehittynyt ja nyt ollaan tässä. Pinebog's Bank on kesän aikana ruvennut ottamaan yhä enemmän vauhtia, ja jakso sillä on aina ollut hyvä. Bank Stable on mukava porukka, ja siihen kuuluu itseni lisäksi Jouni Simola, Tatu Huhtanen ja Sami Niku.
Kehitystä tapahtunut muillakin
Suomenhevosten Oulu Express oli Seppo Suurosen tallin hurja kaksintaistelu.
Esa Holopaisen ohjastama Arvo eteni kärkeen, ja takarivistä tallikaveri Marian Myrsky eteni rinnalle pitämään tasaisen reipasta tempoa. Maalin lähestyessä Marian Myrsky lähestyi sentti sentiltä, mutta Arvo piti pintansa.
– Huomasin lämmityksen jälkeen, että Arvo oli mennyt tosi paljon eteenpäin Teivon startista, Holopainen kommentoi.
– Meno oli letkeää, ja hevonen oli pirteä. Ajattelin, että ajetaan keulasta, vaikka tallikaveri tuli rinnalle. Hienot varsat on Suurosen Sepolla taas. Arvo on ravivarma hevonen, ja sellainen tunne oli itsellä maalissa, että oltiin pikkuisen edellä.
Mari Rautiaisen valmentama Rautianna jyräsi tammavoltissa ykköseksi. Antti Ojanperän valmentama Kenzo Benois oli omassa lähdössään paras koko matkan johdon jälkeen. Tricky Chavaroche esitteli kovaa fysiikkaansa voittamalla Toto75-lähdön johtavan rinnalta.
Oulu Express
1. ponilähtö, ponilähtö 1620 m Pony Express 2026: 1) Zemafori/Mila Helala 2,17,9, 2) Knuuttilan Herkules 2,36,3, 3) Desna Wee 1711 SH 2,22,4, 4) Salazar 2,34,5.
1. lähtö, sh 2120 m: 1) Sigurd/Ville Koivisto 28,3a (1,85), 2) Xavier 28,3a x (3,55), 3) Ypäjä Saaga 28,5a (18,32), 4) Huurre 28,7a x (11,21).
2. lähtö, lv 2120 m Kohti divisioonia, Heinäpään Herruus -osalähtö: 1) Chariots Of Fire/Santtu Raitala 16,0a (4,14), 2) Back To Basics 16,0a (1,89), 3) Donatello Diver 16,4a (5,81), 4) St Mary Sea 17,3a (9,08). Poissa: 5.
3. lähtö, sh 1620 m Pronssi- vs. Hopeadivisioonakarsinta: 1) Niemen Julius/Jarmo Saarela 25,7 (47,62), 2) Vapassi 24,6 (6,28), 3) Teijan Romeo 25,7 (5,99), 4) Suvelan Roihu 25,7 (34,22).
4. lähtö, lv 2120 m Kyvyt esiin -divisioonakarsinta: 1) Grand Rally/Hannu Torvinen 14,5a (15,18), 2) Mr Black Star 14,5a (2,45), 3) Back On Stage 14,9a (5,63), 4) Moon Lightning 14,9a (31,43).
5. lähtö, Toto75-1, lv 2120 m Kultadivisioona: 1) Marlon Boko/Niko Jokela 13,1a (10,77), 2) Need'em 13,2a (1,68), 3) Dozen of Oysters 13,4a (18,04), 4) Goodwin Zet 13,6a (4,67).
6. lähtö, Toto75-2, lv 2120 m Pronssidivisioonakarsinta: 1) Kenzo Benois/Santtu Raitala 13,3a (2,85), 2) Our Brodde* 13,3a (8,06), 3) Space Oddity 13,3a (5,67), 4) Speed Matters* 13,4a (31,1).
7. lähtö, Toto75-3 TROIKKA-1, lv 2120 m Haastajadivisioonakarsinta: 1) Endurance Boy/Iikka Nurmonen 13,6a (2,27), 2) Jobiline Ridge 13,6a (5,33), 3) Callela Xplosion 13,7a (5,09), 4) Wish Will Win 14,0a (7,9). Poissa: 12.
8. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, sh 2120 m: 1) Rautianna/Jarkko Kervinen 25,2 (2,0), 2) Varjosi 24,4 (14,34), 3) Varjohehku 25,6 (26,55), 4) Ypäjä Päivi 26,0 (7,61).
9. lähtö, Toto75-5 Toto4-2, lv 1620 m Lantmännen Agro Oulu Sprinter Cup -Finaali: 1) Tricky Chavaroche/Ville Pohjola 13,2a (17,14), 2) Old Fashioned* 13,2a (2,44), 3) T.Wall's Nitro 13,4a (4,2), 4) Front Page Story 13,4a (11,38).
10. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, sh 2120 m Oulu Express 2026 -finaali: 1) Arvo/Esa Holopainen 26,0a (3,14), 2) Marian Myrsky 26,0a (2,57), 3) Unelmavävy 27,2a (3,88), 4) Viking 28,5a (21,73).
11. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2120 m Oulu Express 2026 -finaali: 1) Pinebog's Bank/Hannu Torvinen 13,6a (12,82), 2) Arctic Greetta 13,7a (6,41), 3) Gremlin Combo 14,1a (13,47), 4) Donna Madeleine 14,2a (28,06).