Intialainen Anthony De Mello kiipesi vuosikymmeniä sitten monen yöpöydälle Havahtuminen-opuksellaan. Eniten pidin jesuiittamunkin pohdinnoista pöljyydestä, jonka synonyyminä käytän tomppelointia, suuntuntumaltaan pehmeämpää sanaa.
Kun tajuaa oman rajallisuutensa ja sen silloin tällöin sekä itselleen että läheisilleen, työtovereille, perheenjäsenille ja ystäville myöntää, on huomattavasti leppoisampaa elellä.
Kukapa kestäisi lähellään aina oikeassa olevaa, kaiken paremmin tietävää ja vielä näillä avuillaan jatkuvasti ääneen ja esille pyrkivää besserwisseriä, vaikka pelkkää mukavuudenhaluaan saattaa teeskennelläkin ja pitää mölyt mahassaan, ettei joutuisi hankaluuksiin.
Opin hiljan tuhman uudissanan, perseilyn.