Kolumni

Toimittajalta: Tykkään olla kummilapsi

Kirjoittaja on Uuden Rovaniemen toimittaja.
Kirjoittaja on Uuden Rovaniemen toimittaja.
Kuva: Anssi Jokiranta

Tänä syksynä kirkolliskokous päätti muutoksesta, että tulevaisuudessa kastettavalle lapselle riittää yksi konfirmoitu kummi. Syy on käytännöllinen, sillä monessa perheessä kummikelpoisten aikuisten puute voi estää lapsen kastamisen.

Minulla on kolme kummia ja neljä kummilasta. Kummien tehtävä on tukea kristillistä kasvua, mutta pidän tärkeänä myös sitä, että kummius on jotain erityistä. Ainakin minun omat kummini ovat olleet juuri sellaisia. Lapsena kummeissa oli ihanaa yksinkertaisesti se, että he puhuttelivat minua kummityttönä. Olin siis heille erityisen tärkeä.

Sitä ovat omat kummilapsenikin minulle.

Kummisetäni hoksasi sen, kaappasi kainaloon ja ilmoitti, että ei saa minun kummityttöäni kiusata.

Viimeisin kummikohtaamiseni on kahden viikon takaa, kun juhlimme kummisetäni kuusikymppisiä. Ne olivatkin riemukkaat juhlat!

Ja samalla koskettavat, sillä sellainen tuo kummisetäni on. Niin peräpohjalaisia kuin olemmekin, hän on aina osannut sanoa että "rakastan sinua".

Muistan hänen myös puolustaneen minua. Kerran minua kiusoiteltiin jollakin tykkäämis-jutulla, joka ei ollut aikuisen mittakaavassa kummoinen, mutta lapselle iso, kun ei ollut sanoja sanoa vastaan.

Minulla oli jo itku kurkussa, mutta sankarillinen kummisetäni hoksasi sen, kaappasi kainaloon ja ilmoitti, että ei saa minun kummityttöäni kiusata.

Se oli minulle ilmeisen tunteikas hetki, sillä se on painunut tarkasti mieleen. Tunteethan auttavat muistamisessa, vaikka vuosien jälkeisessä muistossa itse tunne voi olla painunut taka-alalle. Sen sijaan muut asiat siitä hetkestä, esimerkiksi värit, voivat olla mielessä hyvinkin tarkkaan.

Ilman kummisetäni ihastuttava reaktiota en ehkä muistaisi tuota päivää ollenkaan. Nyt kuitenkin muistan senkin, että pääsin hänen kanssaan kuorma-auton kyytiin. Ajelimme Raanujärventietä pitkin jotakin hakemaan, ehkä sorakuormaa. Varmaan meneillään oli joku koko suvun kesäinen rakennusprojekti.

Valitettavasti en muista, mitä hän sanoi, sillä kaikki huomioni kiinnittyi siihen käheään ääneen, jota hän käytti.

Kummisuhteessa on minusta tärkeintä se, että ei takerruta mihinkään tyhjänpäiväisen ongelmaan, ei esimerkiksi syntymäpäivälahjoihin eikä varsinkaan niistä stressaamiseen.

Sen sijaan voi keskittyä siihen, että kummius on erityinen välittämisen ihmissuhde.

Kuusikymppiseksi ehtinyt kummisetäni on minulle sen verran läheinen, että hän on saanut myös maailmankuvani järkkymään. Senkin hetken muistan tarkkaan.

Oli kesäpäivä ja hän tuli käymään meillä kylässä. Nappasi minut syliin ja sanoi jotain hauskaa.

Valitettavasti en muista, mitä hän sanoi, sillä kaikki huomioni kiinnittyi siihen käheään ääneen, jota hän käytti. Taisin jähmettyä silkasta järkytyksestä.

Se oli joulupukin ääni.