Kolumni

Toi­mit­ta­jal­ta: Tar­vit­si­sin vaikka yhden paavin ka­len­te­rin­pi­tä­jäk­si

Tiia Haapakangas on Uuden Rovaniemen toimittaja.
Tiia Haapakangas on Uuden Rovaniemen toimittaja.
Kuva: Anssi Jokiranta

Entisvanhainen kalenteri oli puulevy, jossa oli reikiä ja tikku. Tikku hyppi päivä päivältä reiästä toiseen, kunnes kuukausi vaihtui.

Näin tehtiin kaikkina muina päivinä paitsi yhtenä päivänä joka neljäs vuosi. Se on tietysti helmikuinen karkauspäivä, jota tänä lauantaina vietetään.

Kun karkauspäivä koitti, tikku nostettiin reiästä ja palautettiin siihen takaisin. Tikku siis hypähti paikoillaan eli vanhassa kielessä ”karkasi”.

Karkauspäivän kunniaksi päätin sivistyä ja kerrata, mistä siinä onkaan kyse. Muistin, että ajanlaskuahan siinä tasataan, kun planeettamme liikkeet eivät mene aivan tasan sen kanssa, mitä kalenteriin on kirjattu.

Opin, että vuorokausi eli maapallomme pyörähdys akselinsa ympäri ei käy yhteen mittaan vuoden eli auringon ympäri tekemämme kierroksen kanssa. Siinä jää niin sanotusti klappia väliin. 

Alakoulun matematiikassa sitä voisi verrata jakojäännökseen.

Karkauspäivä on ratkaisu tähän klappiin, jossa vuoden 365. vuorokausi menee vähän yli. Itse asiassa se menee viisi tuntia 48 minuuttia ja 46 sekuntia seuraavan vuoden puolelle. Pyöristettynä se on kuusi tuntia. Ja koska 6x4=24, meillä on ylimääräinen vuorokausi joka neljäs vuosi.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Tällä laskukaavalla pyöristys menee reilut kymmenen minuuttia överiksi joka vuosi.

Sehän tosin tuntuu näin koululaisen vanhempana ihan siedettävältä, koska meillä näitä ”ihan kohta” kymmenminuuttisia on tarjolla monta kertaa vuorokaudessa: yleensä ennen ruokailua, ennen hampaiden pesua, ennen aamuista ylösnousua, ennen läksyjä, ennen nukkumaanmenoa, ennen saunaa ja erityisesti ennen tiskikoneen tyhjennystä – näin vain joitakin mainitakseni.

Roomalaiselle Ugo Buoncompagnille tuo reilu kymmenminuuttinen oli kuitenkin liikaa. Hän toivottavasti osasi olla onnellinen siitä, ettei kaikki energiansa mennyt kännykkää tuijottavien esiteinien paimennukseen. En tiedä, jahkailivatko 1500-luvun nuoret sitten jonkin muun asian parissa, mutta Ugo-herranpa ei tarvinnut lastenkasvatuksella päätään vaivata, ainakaan virallisesti, sillä hän oli paavi.

Koska karkauspäivä ei riittänyt pitämään kalenteria täysin tahdissa, hän, paavinimeltään Gregorius XIII, päätti vähentää karkauspäivien määrää. Se tapahtuu niin, että tasavuosisadat ovat karkausvuosia vain, jos ne ovat jaollisia luvulla 400. Meidän ajastamme esimerkkinä olkoon, että vuosi 2000 oli karkausvuosi, mutta 2100 ei ole.

Tämän sivistävän oppihetken jälkeen, nostan paaville hattua, koska hän jaksoi huolehtia kalenterista aivan avaruudellisella tasolla. Minä en kykene huolehtimaan edes omastani.

Jos Ugo Buoncompagni olisi varannut (salaiselle) perheelleen hiihtolomaksi majoituksen, hänen ei varmasti tarvitsisi soittaa hotelliin ja kysyä, minä päivänä hänen oli tarkoitus sinne mennä.

Oi Ugo, jos tulet karkauspäivänä vastaan, kosin heti!

Toivottavasti nautit tästä kolumnista

Lapin Kansan tilauksella pääset lukemaan kaikki tuoreimmat ja kiinnostavimmat sisällöt heti.