Kulttuuri: Tor­nion­laak­son museon uudeksi joh­ta­jak­si Titta Kal­lio-Sep­pä

Ohje: Katso Lapin Kansan video: Näin teet ko­ro­na­vi­ruk­sen ko­ti­tes­tin oikein

Aluevaalien vaalikone: Katso sopiva ehdokas täältä

Kolumni

Toi­mit­ta­jal­ta: Nähdä metsä ka­tu­va­loil­ta

Kirjoittaja on Uusi Rovaniemi -lehden toimittaja.
Kirjoittaja on Uusi Rovaniemi -lehden toimittaja.
Kuva: Jussi Leinonen

Ounasvaaralle on rakennettu upouusi talvikävelyreitti.

Reitin toteutus on herättänyt voimakkaitakin kannanottoja kaupunkilaisissa niin sosiaalisessa mediassa kuin Lapin Kansan sivuilla. Se ei ole ihme. Kaupungin kruununa vaaranlaella paljastuva Juhannuskalliokin on saanut ylleen kelpo kuorrutuksen maa-ainesta.

Entäpä kuuluvatko katuvalot metsään? Tästäkin voidaan olla montaa mieltä. Onhan meillä toki valaistuja latujakin.

Mutta jos matkailija mielii Ounasvaaralle revontulia bongailemaan, ei valaistus edesauta näkymää taivaankannen ilmiöihin. Tai jos tavallinen rovaniemeläinen haluaa hengähtää luonnon rauhassa, ei keinovalo välttämättä mahdollista toivottua luontokokemusta.

Moni on ehtinyt jo huomauttaa, että valaistus on turha siksikin, ettei alueella ole koskaan pilkkopimeätä, kiitos kaupungista hohkavan keinovalon.

Siellä, minne ihmiset hakeutuvat sankoin joukoin, ei polku ole pidemmän päälle toimivin reitti. Kansallispuistojen retkeilyreiteilläkin olemme saanet jo tottua sorastettuihin kulkuväyliin. Alkuun ne näyttivät tunturissa vierailta, mutta ajan myötä ne ovat osin maisemoituneet ja silmäkin on niihin jo tottunut. Retkeilyreittien kohisten kasvava käyttöaste on myös tehnyt sorabaanoista yhä tärkeämpiä. Sillä kuluuhan luonto, jos kivikoksi tai mutavelliksi kuluneen polun viereen tehdään aina uusi. Yksi selkeä reitti voi näin olla luonnon säilymisen kannalta pienempi vaihtoehto kuin kymmenet polut.

Mutta polussa on elämyksellinen ulottuvuutensa, jonka leveä soraväylä saattaa peittää alleen. Jo kolmevuotias kipittää sujuvasti kilometrien matkan vaihtelevaa polkua pitkin, kun tietä pitkin matkanteko tyssää lyhyeen. Kokemus on perustavanlaatuisesti erilainen.

Olisi tärkeätä tunnistaa, että on myös aste-eroja siinä, millainen reitti metsään tehdään. Teitä riittää kaupungissakin, ja luontoon hakeudutaan yleensä kokemaan jotakin muuta. Nimittäin sitä luontoa.

Luonnon muokkaaminen virkistyskäyttöön on hienovireistä puuhaa, joka kysyy ammattitaitoa. Olen kuullut paristakin tunturikeskuksesta kokemuksia uusista maastopyöräilyreiteistä, joiden rakentaminen on muokannut maaston lähes pyörätietä vastaavaksi. Maastopyöräilijää tällainen reitti ei välttämättä ilahduta.