Kolumni

Toimittajalta: Lukeeko pakastimen pohjalla ”Hilloja -16”? – Nyt vaihtuu tuoreempaan!

Tiia Haapakangas on Uuden Rovaniemen toimittaja.
Tiia Haapakangas on Uuden Rovaniemen toimittaja.
Kuva: Anssi Jokiranta

Jos neljäkymmentä vuotta hillastanut appiukko sanoo, ettei ole ”ikkään nähäny näin palijo hilloja”, niin kyllä uskon.

Tänä vuonna ne eivät poimimalla lopu. Jos jokin loppuu, niin pakastimesta tila ja ehkä kaupasta pakastimet.

Luultavasti loppuu myös hillantarve. Kuka nämä kaikki oikeastaan syö?

Pari rasiaa tarvitaan toki aina perinteen ylläpitämiseen.

Luullakseni monen eteläsuomalaisen mielestä hillanpoiminta on jotain tosi lappilaista. Syntyperäisenä peräpohjalaisena sanoisin kuitenkin, että vielä lappilaisempaa on hillojen säilöminen.

Vähintään yksi rasia pitää pakastimessa olla. Kaiken varalta.

Nyt onkin tulevaisuus turvattu pitkäksi aikaa. Vielä vuosikymmenenkin päästä löytyy monen kylmälaitteen pohjalta rasia, jonka päälle on maalarinteippiin kirjoitettu ”hilloja -20”.

Ikävä puoli tässä mehevässä hillavuodessa on se, että poimijat loppuvat.

Moni tietenkin iloitsee siitä, että kerrankin saa marjastaa rauhassa eikä tarvitse juosta aamuyöllä suolle kilpaa teollisuuden marjanpoimintajoukon kanssa.

Nyt voi juosta jängälle kilpaa ihan vain itsensä kanssa ja antaa päivän varhaisimpien tuntien maistua silkalta saalisvietin tuomalta nautinnolta. Kunhan vain osaisi päättää, kerääkö kymmenen vai sata kiloa!

Sellaiset olot maailmaa mullistanut koronavirus meille tältä osin loi, kun ulkomailta ei niin vain pääsekään Suomeen tienaamaan.

Ymmärrän paikallisten ilon, sillä poimijaryhmän koluaman suon kyllä tunnistaa maastossa. He ovat niillä töin ja tekevät sen erittäin tehokkaasti.

Käsittääkseni marjayhtiöt kuitenkin ottavat varsin hyvin vastaan ilmoituksia siitä, mitkä ovat kyläläisten omia marjapaikkoja. Paikallisen kulttuurin huomioiminen onkin luonnonvarojen käytössä aina tärkeää. Vain siten voidaan saavuttaa sosiaalinen hyväksyntä ja luottamus. Yhtiöille ne ovat tärkeitä mainepisteitä.

On todella harmi, että kotimainen marjateollisuus on ulkomaalaisten poimijoiden varassa, mutta toisaalta muualta tulleet poimijat ovat mahdollistaneet sen, mitä meillä nyt on.

Suomessa on viimein, pitkien kehitysvuosien ja satojen projektien jälkeen monenlaista marjaraaka-aineeseen perustuvaa tuotantoa. Kaupoista ja kahviloista saamme ostaa nykyaikaisia marjatuotteita, jopa kotimaisista marjoista. Valikoimaakin on laidasta laitaan, elintarvikkeista kosmetiikkaan.

Vaikka oman pakastimeni täyttöasteesta iloitsenkin, siinä ei ole mitään riemuittavaa, että mahtava marjasato ja jopa miljoonat eurot mätänevät mättäille.