Kolumni

Toimittajalta: Lapsuuden talvi muutti pohjoiseen

Kirjoittaja on Uusi Rovaniemi -lehden toimittaja.
Kirjoittaja on Uusi Rovaniemi -lehden toimittaja.
Kuva: Jussi Leinonen

Lumi tuli tänä vuonna varhain ja melkeinpä kertarysäyksellä. Vaikka nyt on lauhaa, näyttää siltä, että lumipeite tuli todella jäädäkseen. Yleensä vuodenkierron ikävimpiä vaiheita on lumipeitettä edeltävä märkä, pimeä ja kylmä ajanjakso, jolloin lumi käy maassa vain herättääkseen hetken toivon ja sulaakseen taas pois.

Kaksi viikkoa sitten sunnuntaiaamu paljasti yön aikana muodostuneet kinokset ja tykkylumen kuorruttamat oksat. Kun aurinkokin vielä paistoi kirkkaalta taivaalta kuin maaliskuussa ikään, oli ulos suorastaan pakko lähteä, ihan vain talvea ihmettelemään.

Vastaan tuli naapuruston asukkaita selvästikin samalla asialla. Keski-ikäinen nainen hiihteli ylämäkeä ylös onnellinen hymy kasvoillaan. Suksenjäljistä näin, että hän oli käynyt kiertämässä läheisen lammen tuoreessa hangessa.

Seuraavakin vastaantulija oli liikkeellä jalan, mutta suu korvissa hänkin. Marraskuun korpeamista, yrmeistä ilmeistä ei ollut tietoakaan, vaan aistittavissa oli lapsenomaista riemua vastasataneen lumipeitteen äärellä.

Ja ihanaahan se yhtäkkinen, auringossa hohtava tykkylumen kuorruttama, pehmeä ja hälyn vaimentava maisema tuntui. Paikassa joka vielä muutama päivä sitten oli kuihtunut, väritön, kastunut ja liukas, sanalla sanoen musta.

Vaikka talvi tietää lumitöiden tekemistä, auton kaivamista esiin kinoksesta aamukiireessä, lasten pukemista lukuisiin vaatekerroksiin, ei korviini ole kantautunut vielä yhtään valituksen sanaa aiheesta. Moni muistaa, että viime vuonna tähän aikaan Rovaniemi oli lumeton.

Paitsi että nautin talvesta henkilökohtaisesti, olen iloinen, että pienet lapseni voivat möyriä lumessa, laskea pulkkamäkeä, rakentaa lumiukon, hiihtää ja luistella – aivan kuten itsekin lapsena tein.

Olen kotoisin Etelä-Savosta, jossa 1980–90-luvulla jouluna oli lunta, ja kevättalvella hiihdeltiin aurinkoisilla kevätjäillä. Nykyään talvi on leudompi ja vetisempi, ja hiihtokausi yhä lyhyempi ja satunnaisempi.

Rovaniemellä asuessani olen saanutkin huomata, että kotiväki ajaa intomielin lähemmäs kymmenen tuntia pohjoiseen, vain päästäkseen joulunviettoon Rovaniemelle. Syy on selvä. Valkoinen joulu on 2010-luvun Savo-Karjalassa sattuman kauppaa, Helsingissä kai jo harvinainen poikkeus.

Vaikka talousrintamalla ei olisi kehumista, lumen osalta Rovaniemellä pyyhkii juuri nyt paljon paremmin kuin suurella osalla Suomen kunnista.

Pistää toki miettimään, mikä on tilanne kun nykyiset rovaniemeläislapset ovat aikuisia. Ja mitä sille voisimme tehdä, ettei tämä luminen talvemme jäisi heille muistoksi vain.