Kolumni

Toimittajalta: Keväällä sanottiin, että koronan kanssa on opittava elämään – Nyt se uusi arki sitten alkaa

Tiia Haapakangas on Uuden Rovaniemen toimittaja.
Tiia Haapakangas on Uuden Rovaniemen toimittaja.
Kuva: Anssi Jokiranta

Keväällä hoettiin mantran lailla, että koronavirus ei katoa pitkään aikaan, vaan sen kanssa on opittava elämään.

Alkuun melkein kaikki peruttiin, suljettiin ja eristettiin. Se oli monella tapaa helppoa: ei tarvinnut itse päättää, mitä jättää tekemättä ja mihin olla menemättä.

Sitten koitti loma-aika ja asteittainen rajoitusten purku. Ravintoloiden avaaminen tuntui monesta pelottavalta, ja terassien väkimääriä kauhisteltiin. Tauti ei kuitenkaan ryöpsähtänyt käsiin, kuten ei käynyt koulujen avaamisenkaan myötä.

Monin paikoin Suomessa koronavirusta ei kerta kaikkiaan ollut. Ajoissa asetetut rajoitukset olivat kevään aikana purreet.

Heinäkuussa Rovaniemellä oli koronaketju, jossa oli parisataa altistunutta. Tartuntoja oli onneksi vain kolme.

Viranomaiset reagoivat järeästi. Päiväkoti pantiin kiinni, samoin sisäleikkipuisto Hoplop, ja kaikki tiettyyn aikaan leikkipaikassa käyneet asetettiin viralliseen karanteeniin.

Kun uusia tartuntoja ei ilmennyt, suojaustoimet purettiin.

Olennaista oli, että tartunnan lähde ei selvinnyt. Joku oli saanut viruksen jostakin. Siksi on tarpeen muistaa turvavälit, käsienpesu ja muut hygieniaohjeet.

Rajoitusten purku tuo uudet haasteet. Kun kaikkea ei ole enää peruttu, joutuu perumispäätökset tekemään itse.

Monessa paikassa on lappu, että hengitystieinfektio- tai koronaoireiden kanssa ei pidä tulla. Se on helpommin sanottu kuin tehty.

Konserttiin ei tarvitse lähteä, jos korona epäilyttää, mutta miten on esiintyjien ja järjestäjien laita? Miltä tuntuu arpoa ennen h-hetkeä, ovatko nämä vatsakivut pientä jännitystä vai oire koronatartunnasta?

Entä kuinka käy koulupäivän, jos opettaja huomaa aamulla nenänsä hieman vuotavan? Ja pääsisikö hän edes töihin, jos bussinkuljettajan päätä alkaa särkeä kesken aamuvuoron?

Valmiuslakia tuskin otetaan enää käyttöön, ja rajoitukset lienevät jatkossa paikallisia. Syksy varmasti pian näyttää, kuinka hyvin arkemme taipuu joustamaan kulloisenkin kurkkukivun ja nuhanenäisyyden mukaan.

Ainakin arkisten ratkaisujen tekemisessä tulee varmasti monta päänsärkyä. Yrittäjää voi pelottaa liikkeen sulkeminen, sillä asiakkaille se ei ole enää normaalia toisin kuin keväällä. Työntekijä taas ehkä miettii, onko hänen oma tehtävänsä kieltäytyä työvuorosta.

Pienempiäkin ongelmia riittää. Millä ehdoilla voin perua jo varaamani palvelun tai pitääkö nyt perua lapsen odottama harrastusretki?

Näihin tunnelmiin on luultavasti tottuminen, kunnes koronaan saadaan rokote. Opeteltavaa on paljon, ja siinä meidän ei auta kuin olla toinen toistemme tukena.