THL: Uusia ko­ro­na­vi­rus­tar­tun­to­ja todettu 20 –  tar­tut­ta­vuus­lu­vun mukaan epi­de­mia on kiih­ty­mis­vai­hees­sa

Uudet tartunnat ovat jakautuneet ympäri maata Uudenmaan lisäksi. Torniossa todettiin kaksi uutta tartuntaa.

Helsinki

Suomessa on raportoitu torstaina yhteensä 20 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Yhteensä tartuntoja on nyt todettu 7 532.

Uudet todetut tartunnat ovat jakautuneet ympäri maata. Uudellamaalla, jossa tartuntoja on jatkuvasti esiintynyt eniten, todettiin tartuntoja yhteensä 12. Näistä Espoossa oli kuusi tartuntaa, Helsingissä kolme, Kirkkonummella kaksi ja Vantaalla yksi.

Muista tartunnoista Torniossa todettiin kaksi. Lisäksi Jyväskylässä, Hämeenlinnassa, Turussa, Kaarinassa, Kiuruvedellä ja Vaasassa todettiin yksi tartunta kussakin.

Keskiviikkona uusia vuorokauden aikana löydettyjä tartuntoja todettiin yhteensä 29.

Tartunnat ovat olleet kahden viimeisen viikon aikana Suomessa selvässä nousussa. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja THL:n torstaiaamuna pitämässä tiedotustilaisuudessa STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki kertoi viruksen tartuntamääriä kuvaavan R-luvun nousseen yli yhden. Tämä kertoo, että epidemia on kiihtymisvaiheessa.

Tartuntojen määrä on lähes tuplaantunut viimeisen seitsemän päivän tarkkailujaksona, kun verrataan edelliseen viikon mittaiseen jaksoon.

Testauskapasiteettia halutaan nostaa

STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoi torstain tiedotustilaisuudessa, että viranomaiset tahtovat nostaa koronatestauskapasiteettia tulevaa varten. Nyt Suomessa on voitu tehdä yhdessä päivässä 13 000 testiä. Varhilan mukaan tämä luku halutaan ensiksi nostaa noin 20 000 testiin per päivä.

Keskiviikkoon mennessä koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on todettu yhteensä 331. Sairaalahoidossa on viimeisimpien tietojen mukaan kuusi ihmistä.