
Thaimaan päätös poimijoiden pääsystä Suomeen lykkääntyy vähintään kahdella viikolla.
– Myöhään torstai-iltana tuli Thaimaan viranomaisilta tieto, että päätös on odotettavissa ehkä kahden viikon kuluttua, kertoo hallitusneuvos Olli Sorainen työ- ja elinkeinoministeriöstä Lännen Medialle.
Aiempi tieto oli, että asiasta päätettäisiin tänään perjantaina.
Tilanteen tekee tukalaksi se, että hillasato pohjoisen soilla alkaa valmistua näinä päivinä keräämiskuntoon. Viikon sisällä alkaa mustikkasesonki etelässä.
Vaikka thaipoimijat saisivat luvan lähteä, ei viisumin saanti käy hetkessä – siitäkään huolimatta, että Suomen lähetystö on varautunut siihen erikoisjärjestelyin (LM 26.6.).
Kirvestä ei Soraisen mukaan kuitenkaan ole heitetty vieläkään kaivoon thaipoimijoiden tulon suhteen.
– Edelleen yritetään. Ulkoministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, edustusto ja yritykset jatkavat vääntämistä, hän vakuuttaa.
Suomen odotettiin kolmeatuhatta thaipoimijaa
Thaimaasta piti tulla Suomeen tänä kesänä edellisvuotta enemmän luonnonmarjojen poimijoita, kaikkiaan 3 000.
Koronapandemia sotki tilanteen. Ensin empi Suomi, ja sitten Thaimaan työministeriö ilmoitti, etteivät poimijat pääsekään Suomeen. Juhannuksen alla tuli kuitenkin tieto, että Thaimaan viranomaiset harkitsevat päätöstään uudelleen.
Taustatyötä thaimaalaisten poimijoiden saamiseksi Suomeen ovat tehneet niin marjanjalostusyritykset kuin viranomaisetkin.
Ruokaviraston Marsi-raportin mukaan ulkomaalaiset, ja pääosin thaimaalaiset, keräsivät luonnonmarjoista elintarviketeollisuuden tarpeisiin viime vuonna yli 90 prosenttia.
Ukrainalaisista apua? – kausityöntekijöitä tullut yli kuusituhatta
Yhtenä vaihtoehtona on esille noussut se, että esimerkiksi marjatiloille tulleet ukrainalaiset kausityöntekijät jatkaisivat työtään metsissä mansikkasesongin mentyä.
Hallituksen linjauksen mukaan Suomeen voi tulla Ukrainasta tänä vuonna 9 000 kausityöntekijää. Tulijoita on tullut tähän mennessä reilusti yli 6 000. Viranomaiset eivät Soraisen mukaan ole ukrainalaisten halukkuutta metsämarjanpoimintaan kartoittanut, mutta yritykset ovat kyselleet.
– Osalla kausityöntekijöistä ilmeisesti tällaista halukkuutta on.