Laajan Terve Suomi -väestötutkimuksen terveystarkastukset alkavat Rovaniemelle ja Utsjoelle.
Terveyden ja Hyvinvointilaitoksen (THL) Terve Suomi -tutkimus alkoi viime syksynä, jolloin 66 000 aikuista pyydettiin vastaamaan tutkimuksen kyselyosuuteen.
Tutkittavat on valittu satunnaisesti Digi- ja väestötietoviraston tiedoista. Valittujen henkilöiden kautta muodostuu pienoiskuva Suomen väestöstä.
Nyt 10 000 heistä saa lisäksi kutsun terveystarkastukseen.
– Tutkimuskokonaisuus on kansallisesti merkittävä ponnistus, jonka avulla koko väestön ja sen osaryhmien terveydestä ja hyvinvoinnista saadaan sellaista tietoa, jota ei muista tietolähteistä voi saada, sanoo tutkimuksen johtaja Annamari Lundqvist.
Terveystutkimukset järjestetään Rovaniemen kaupungintalolla 19.