Lapin Kansa on viritellyt keskustelua petovahingoista porotaloudelle. Lieneekö millekään alalle käytetty korvauksiin rahaa niin heppoisin perustein? Sadasta pedon syömiksi ilmoitetuista poroista 2–3 käydään viranomaisen taholta toteamassa tapahtuneiksi. Kaikki muu perustuu omistajan ilmoitukseen.
Pororosvous on ollut perinne ja tapa koko poroelinkeinon olemassaolon ajan. Tämän laatuista porojen pito on aina ollut. Vanha sanonta siitä, ettei kukaan poromies ole eläessään omia poroja syönyt, pitänee paikkansa. Nyt se vain on valtio, jolle on mahdollista esittää pedon syömistä poroista lista, jota käytännössä kukaan ei käy toteamassa.
Toiminta on hienostunut tähän asteeseen, kun Marinin hallitus nosti korvausten määrää 2021 tutkimatta maksamisen todenperäisyyden perusteita. Suurin osa vahinkoporoista on siitosvaatimia. Pedoilla on vaativa maku, jonka arvoksi on määritelty 1 047,90 euroa/eläin. Se korvataan poronomistajalle aina puolitoistakertaisena, joten siitosvaatimensa menettänyt omistaja saa 1 571 euroa. Poromies voi elää valtion maksamilla petovahinkokorvauksilla myymättä juuri ollenkaan lihaa kuluttajille. Käytäntö on yleistynyt erityisesti Kainuussa ja Kuusamossa.
Myös liikennevahinkojen merkitys porotalouden rahoittajana on merkittävä. Yksinään se tekee porotaloudesta yhteiskunnallisesti järjettömän elinkeinon. Liikennevahinkojen suuruusluokka on noin 20 miljoonaa euroa, mikä vastaa aika tarkalleen poronlihan vuotuista myyntiä.
Kannattaisiko valtion suoraa ostaa vasat toisilta palkisilta ja viedä pedoille ruuaksi? Poromiesten kautta kierrätettynä ne tulevat huikean kalliiksi. Parempi olisi, että yhteiskunta maksaisi poronhoitajille lihamyyntiä vastaavan summan kotisohvillensa kunnes he tulevat eläkeikään. Lopuksi todettakoon, ettei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka antaa.