Suomen teattereissa tuulee. Henkilöstö on esittänyt voimakkaan tyytymättömyytensä teatterinjohtajaan niin Oulussa kuin Hämeenlinnassakin. Ei ole kauan siitäkään, kun Rovaniemen teatterinjohtaja Kari Väänänen jätti tehtävänsä – ei tosin työyhteisön, vaan teatterin hallituksen henkilökiistojen takia.
Talven erikoinen ennakkotapaus oli myös Riihimäen teatterin myynti helsinkiläiselle Aleksanterin teatterille. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun julkisrahoitteinen teatteri kaupattiin yksityiselle yhdistykselle.
Mitä kaupunginteattereissa oikein tapahtuu? Voivatko samanaikaiset johtajakiistat olla sattumaa, vai kertovatko ne isommasta kuohunnasta valtion ja kuntien rahoittamissa teattereissa? Entä avaako Riihimäen esimerkki oven teatterien lakkauttamispuheille tai tielle kiinteistä teattereista kohti vierailuteatteritoimintaa?
Kolme teatterin ammattilaista ja järjestöjohtajaa vastaa.
Hanna Helavuori, Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) johtaja:
Teatterin, kuten muidenkin taidelaitosten johtaminen on poikkeuksellisen vaativaa työtä. Suomesta kuitenkin puuttuu teatterinjohtajakoulutus. Tämä asia pitäisi saada pikimmiten ratkaistua.
Taidelaitoksen johtaja toimii taiteen ja talouden ristipaineessa. Hänen on saavutettava hyvin erilaisten tahojen luottamus: henkilökunnan, kunnallishallinnon, kuntalaisten sekä katsojien. Lisäpaineita tuo ammattiin kuuluva julkisuus.
Uhkana näen nimenomaan sen, että meiltä ei enää löydy ihmisiä, joilla olisi halua, taiteellis-taloudellista näkemystä, uskallusta, paineensietokykyä ja kypsyyttä teatterinjohtajan vaativaan työhön.
Mielestäni taidelaitoksen johtajan tulisi olla taitelija, ja hänen tukenaan ja kumppaninaan tulisi olla hyvä hallintojohtaja tai talousjohtaja.
Johtajan kontolla on verkosto, jossa risteävät taiteelliset, sosiaaliset ja taloudelliset arvot. Hän saavuttaa kuitenkin luottamuksen ennen kaikkea taiteellisella osaamisellaan ja näkemyksellisyydellään.
Tilannetta ei tee yhtään helpommaksi se, että teatterit ovat olleet taloudellisten leikkausten vuoksi kovilla. Toimintaympäristö muuttuu nopeasti, ja ohjelmistoilla olisi kyettävä luomaan vuoropuhelua erilaisten yleisöjen kanssa kovassa kilpailutilanteessa.
Kokonaan eri tilanne on sitten Riihimäellä. On hieman surkuhupaisaa, että kaupunki oli valmis myymään Vuoden teatteriksi valitun teatterinsa.
Saana Lavaste, Teatterikorkeakoulun ohjauksen koulutusohjelman professori:
Asiantuntijaorganisaatioiden johtaminen on nykyään aiempaa vaativampaa, sillä elämme jonkinlaista hierarkioiden murtumisen aikaa. Yhtenä esimerkkinä tästä on metoo-kampanja.
Johtajuutta kyseenalaistetaan. Ihmiset eivät ole enää valmiita tyytymään epäoikeudenmukaiseksi kokemaansa osaan, vaan kynnys tuoda asioita julkisuuteen on madaltunut. Vielä 15–20 vuotta sitten titteli riitti tuomaan auktoriteettia.
Teatterinjohtajalta vaaditaan sekä näkemystä että henkilöstöjohtamisen taitoja. Näiden lisäksi hänen pitää pystyä todistelemaan teatterin yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja tulosta päättäjille ja yleisölle.
Kaupunginteatterisysteemi luotiin 1960–70-luvuilla, mutta nyt pitäisi keksiä, miten tuo instituutio voisi toimia nykypäivänä. Se tuottaa toisinaan vaikeuksia.
Teatterinjohtajien koulutus puuttuu Suomesta lähes kokonaan. Teatterinjohtajina ovat yleensä toimineet näyttelijät, ohjaajat tai dramaturgit. Ennen ajateltiin, että johtajuus kypsyy siinä työn ohessa. Nyt se ei oikein enää riitä.
Keväällä 2019 aiomme järjestää Taideyliopiston avoimella kampuksella teatterijohtamisen kurssin, joka on avoin opiskelijoille ja työssä oleville ammattilaisille. Kurssi on suppea, mutta se on päänavaus.
Vuoden 2020 uusiin opetussuunnitelmiin on lisäksi tulossa omana oppiaineena teatterin johtamisopintoja jo heti kandidaattivaiheessa ja myös maisteriopinnoissa.
Kaupunginteatterisysteemiä on syytetty näivettyneeksi ja vanhanaikaiseksi, mutta kyllä sillä on valtavat mahdollisuudet edessään. Nyt pitää vain lähteä rohkeasti koti uutta.
Nykyiset opiskelijatkin ymmärtävät, ettei jokainen valmistuva näyttelijä tai ohjaaja voi perustaa omaa ryhmää. Kaupunginteattereista ollaan taas kiinnostuneita työpaikkoina.
Belgian Gentissä kaupunginteatteri antoi manifestin, jonka päämääränä on löytää uudelleen tulevaisuuden eurooppalainen teatteri.
Ehdotukset ulottuvat kaikkeen mahdolliseen teatterin kielestä yhteiskuntasuhteisiin ja kiertueteatteritoimintaan saakka. Suomessa ei vielä löydy vastaavaa, mutta täälläkin kannattaisi avata silmät sille, mitä kaikkea hienoa tässä julkisesti tuetussa teatterilaitoksessa voidaan tehdä.
Tommi Saarikivi, Suomen Teatterit ry:n toimitusjohtaja:
Mielestäni ei ole mitään isompia merkkejä siitä, että teatteri taiteenlajina tai markkinana olisi erityisessä muutoksessa juuri nyt. Jos ammattiteatterialalla olisi meneillään jokin merkittävä kuohunta, me olisimme työmarkkina- ja edunvalvontajärjestönä todennäköisesti siellä kuohunnan keskiössä asiaa selvittämässä.
Se, että muutamassa teatterissa on meneillään uutisotsikoita ylittäneitä tapahtumia, ei ole uutta. Taidelaitokset ja niiden toiminta ovat aina herättäneet voimakkaita tunteita, ja välillä taloissa käydään rajujakin keskusteluja ja prosesseja.
2010-luku on ollut kaikille kulttuurin valtionosuuslaitoksille tiukkaa aikaa. Teattereiden lisäksi tämä koskee myös orkestereita ja museoita. Kaupunkien kulttuurituet ovat kehittyneet nihkeästi ja valtionosuuksia on leikattu moneen kertaan.
Julkinen tuki on siis jäänyt rajusti jälkeen ammattikulttuuritoiminnan kustannuskehityksestä kuten palkkojen ja kiinteistökustannusten noususta. Ministeriössä kaksi vuotta valmistellun valtionosuusuudistuksen odotetaan tuovan tilanteeseen jonkinlaista kehitystä ja helpotusta, mutta ratkaisuja esittävien taiteiden uudistuksesta ja sen rahoituksesta ei ole vielä tehty.
Pääosin taidelaitokset ovat selvinneet taloudellisesti vaikeista vuosista kunnialla.
Ei ole kuitenkaan syytä kaunistella totuutta: jos julkiset tuet jatkavat negatiivista kehitystään, tulee vastaan katkeamispiste, jossa entistä useampi taidelaitos on olennaisten muutosten tai lakkauttamisuhan alla.
Siksi on äärimmäisen tärkeää, että seuraava hallitus sitoutuu toteuttamaan kulttuurialojen rahoitusuudistuksen ja varaamaan siihen riittävät resurssit. Lisäksi sen tulisi tehdä suunnitelma rajusti jälkeenjääneiden kulttuurin valtiontukien korjaamiseksi.
Teatterit suossa
Rovaniemen teatterin johtaja Kari Väänänen irtisanoutui viime talvena. Syynä oli erikoinen kiista teatterin hallituksen yhden jäsenen, Hannu Ovaskaisen kanssa. Tämä muun muassa syytti teatterinjohtajaa ja hallintojohtajaa teatterin tuloksen vääristelystä.
Kaupunginhallitus ei suostunut erottamaan Ovaskaista, vaikka teatterin koko henkilökuntakin sitä vaati, joten Väänänen lähti.
Oulun teatterin taiteellinen johtaja Kari-Pekka Toivonen irtisanoutui lokakuussa. Työntekijäryhmät olivat kirjelmöineet useista epäkohdista, muun muassa Toivosen huonosta johtamisesta, epätasa-arvoisesta työnjaosta, epäasiallisesta käytöksestä ja poissaoloista.
Työilmapiiriä nakersi muun muassa se, että päärooleissa olivat "liian usein" teatterinjohtaja itse sekä hänen vaimonsa Merja Larivaara tai heidän lähipiirinsä.
Hämeenlinnan teatterin henkilökunta toi marraskuussa julkisuuteen tyytymättömyytensä teatterinjohtaja Kirsi-Kaisa Sinisaloa sekä teatterin hallituksen johtoa kohtaan. Henkilöstö kyseenalaisti teatterinjohtajan talous- ja henkilöstötaidot.
Teatteri on ollut viime vuodet pahassa talousahdingossa. Henkilökunnan mielestä syynä on muun muassa vierailevien näyttelijöiden lisääntynyt käyttö.
Riihimäen kaupunki myi syksyllä teatterinsa Bulevardin teatteriyhdistykselle, joka vastaa helsinkiläisen Aleksanterin Teatterin toiminnasta. Tarkoitus on, että Riihimäellä jatkuu teatteritoiminta, mutta näyttelijät on irtisanottu.
Kaupunki on pitkään vatvonut teatterinsa kohtaloa. Tärkeimpänä päämääränä on ollut säästää rahaa. Kyseessä on ennakkotapaus, sillä tiettävästi valtionosuutta nauttivan kaupunginteatterin osakkeista ei ole aiemmin käyty kauppaa.