Ei voi tietää ennen kuin tietää. Näillä sanoin yritin lohduttaa ystävääni, joka palasi Suomeen 15 ulkomailla viettämänsä vuoden jälkeen ja tuskaili tietämättömyyttään erinäisten asioiden suhteen.
Miten Suomessa tehdään vuokrasopimus? Miten täällä avataan pankkitili? Miksi ulkomaalainen puoliso tarvitsee henkilöllisyystunnuksen auton ostamiseen? Kuka vuokraa asunnon pariskunnalle, joilla on säästöjä, muttei töitä?
Minä olin ehkä väärä ihminen vastailemaan. Omakin elämäni oli myllerryksessä – ja yritin kuumeisesti selvittää, miten ja millä hinnalla pieni yksiöllinen omaisuutta kulkeutuisi Rovaniemeltä Etelä-Suomeen.
Nyt tiedän taas jotain jostain, mistä en ennen tiennyt mitään. Siitä voi aina olla kiitollinen. Oppia ikä kaikki! Nyt ajattelin jakaa oppimaani muillekin. Muuttofirmojen kilpailuttaminen näet paljasti, että omaisuuden rahtaaminen Suomen halki pohjoisesta etelään kustantaa minimissään – todella hyvällä tuurilla – kuutisen sataa euroa.
Normaaleimmillaan siitä saa pulittaa pari tonnia. Ajatuskin teki kipeää, etenkin, kun vaatimaton omaisuuteni ei sisällä juuri mitään rahan arvoista. Ajauduin sisäiseen kamppailuun: miten paljon olen valmis investoimaan kirjojeni, päiväkirjojeni, matkamuistojeni ja kirppisvaatteideni kuljettamisesta?
Koska pulitusintoa ei alkanut pulputa, siirryin kartoittamaan vuokrattavien pakettiautojen tarjontaa. Hinta määräytyy auton mallin ja käyttöajan mukaan, mikä tarkoitti, että minun olisi pitänyt ajaa etelään ja takaisin yhden vuorokauden sisällä, mikäli olisin halunnut päihittää muuttofirmojen tarjoukset.
Toki halusin. Se oli koko homman pointti.
Mutta missio tuntui kohtuuttomalta. Lopulta käänsin katseeni vielä hetken aikaa osaomistuksessani olevaan Kia Rioon. Kävin tervehtimässä sitä parkkihallissa. Esitin sille asiani. Kia nyökkäsi myöntymisen merkiksi. Ei siis muuta, kun penkit alas ja auto täyteen! Tilanpuutteen vuoksi tavaraa lensi vielä viime metreillä kierrätykseen ja kavereille – jopa siinä määrin, että lopulta ylimmän laatikon ja katon väliin jäi kurkistusrako.
Aika kova suoritus, etten sanoisi. Jos kolumniin voisi lisätä emojin, tähän tulisi haba.
Ei voi tietää ennen kuin tietää. Tiedon lisääntyminen taas vaatii tiedonjanoa, halua oppia jotain, mitä ei ennen tiennyt ja mitä yks kaks yllättäen täytyykin tietää.
Suomeen paluumuuttanut ystäväni nosti itselleen maljan opittuaan, kuinka vuokrasopimus tehdään, miten avataan pankkitili ja kuinka puolisolle saadaan henkilötunnus auton ostoa varten. Minä nostan maljan elämänmyllerrykselle.
Suurinta lohtua olen saanut aivan arkisista sanoista kuten ”kaikki järjestyy” ja ”hyvin päättyy kaikki.” Mielihyvää tuottaa myös ymmärrys siitä, mihin kaikkeen ihminen tiukassa paikassa pystyy – esimerkiksi olemaan oman itsensä muuttoauto.