Kolumni

Tar­vit­see­ko ai­kui­nen kark­ki­päi­vän? - arjen ai­ka­tau­lut­ta­mi­nen, ”lu­ku­jär­jes­tyk­sen” laa­ti­mi­nen antaa tilaa elää ja har­ras­taa

-
Kuva: Taina Nuutinen-Kallio

Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista ylipainoisia on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä.

Joka toinen meistä miehistä ja naisista on vyötärölihava.

Vain alle neljännes yli 30-vuotiasta suomalaisista on normaalipainoisia.

Hurjia lukemia. Mutta faktaa.

Aina kun me alamme puhua ylipainosta ja lihavuudesta juttu kääntyy laihduttamiseen.

Se sana,

”laihduttaminen” vie meidät aivan vääriin mielikuviin siitä, mitä meidän tulisi ylipaino-ongelmalle tehdä.

Me käsittelemme asiaa hyvin vahvasti ja virheellisesti ulkonäköperustein, kun meidän pitäisi lähestyä asiaa pelkästään terveysperustein.

Kun pääsisimme ylipaino-ongelmista keskusteltaessa pois pinnallisuudesta syällisempään ajatteluun, jossa järkiperusteet vakuuttavat ihmisen huolehtimaan paremmin itsestään ja myös kehon painostaan.

Tunnen monia tavattoman kauniita ja komeita ylipainoisia ihmisiä ja silti olen aidosti hyvin huolissaan heidän terveystulevaisuudestaan.

Eli kyse siis ei ole ulkonäöstä, vaan hyvinvoinnista ja terveydestä.

Missä vaiheessa kohonnut verenpaine vaatii lääkitystä? Milloin kakkostyypin diabetes puhkeaa esiin?

Koska sydän vaatii tahdistamista ensimmäisen kerran?

Mihin ikään pääset ennen sepelvaltimotaudin toteamista?

Koska nivelet ja selkäranka sanovat, että kiitos riittää, me sorrumme tämän taakan alle?

Nuori elimistö kestää melkein mitä vain. Mutta ei loputtoman kauan.

Jossain vaiheessa takaseinä tulee vastaan ja keho alkaa pettää alta ja kun se tapahtuu, siitä seuraa domino-ilmiö. Yhden sairauden syntymä on toisen sairauden siemen.

Nyt kun me täällä Suomessa olemme suurimmaksi osaksi ylipainoisia, niin alamme tehdä tietämättämme uutta normistoa siitä, mikä on ylipaino, siksi meistä suurin osa ei edes tiedosta itse olevansa ylipainoinen ja usean eri kansansairauden riskiryhmässä.

Kun minä synnyin 1960-luvulla, niin sillon armeijaan menevien poikien suurin ongelma oli alipainoisuus.

Nyt sitä ongelmaa ei ole. Se on ylipaino.

Alokkaiden kuntotestissä 1960-luvulla vedettiin leukoja, nyt koitetaan jaksaa roikkua.

Nykyajalle ominaista on kääntää asiat päälaelleen ja unohtaa tosiasiat.

Mennään enemmän tunteen varassa ja nähdään toisten mielipiteet faktoina.

Tästä hyvänä esimerkkinä on se, kuinka moni pitää lähes sairaana ja neuroottisena sitä, kun joku on niin fiksu, että suunnittelee viikkonsa.

Kun suunnittelemme oman arjen. Oman arkemme toiminnot.

Meillä jää aikaa kaikelle sille, mille me luulimme. että meillä ei ole aikaa.


Arjen aikatauluttaminen,  ”lukujärjestyksen” laatiminen antaa tilaa elää ja harrastaa koko perheelle.

Kun taas suunnittelemattomuus johtaa siihen, että kaikki työn ulkopuolella olevat asiat jäävät rempalleen tai muuten vähäisiksi.

Työpäivien ja kotitöiden puristuksessa meillä on käytettävissä 2-5 tuntia päivässä omaan vapaa-aikaan.

Se aika on kullan arvoista. Kannattaa harkita tarkoin, miten sen käyttää.

Käyttääkö sen siihen ajatteluun : ”Pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta eipä tullut alettua ja lähdettyä”.

Tuohon pähkäilyyn kuluu se kullan arvoinen aika tosi sukkelaan hyvin monella meillä. Päivittäin.

Syyt liikkumattomuuteen ja passiivisuuteen vapaa-aikana on ajan puutteen lisäksi raskas työ.

Oma peruskunto on usein romahtanut siinä määrin, että jaksaa juuri sen työnsä hoitaa, mutta ei mitään muuta.

Se on turmiollinen kierre. Jaksat aina vain entistä vähemmän.

Ja kun aktiivisuutta on vähemmän, myös energian kulutusta on vähemmän. Kehon paino nousee nousemistaan.


Parempi työssä jaksaminen tulee vain aktiivisen vapaa-ajan kautta.

Säännöllinen liikkuminen tuo nopeasti tulosta ja sitä huomaa pian, että työpäivä ei vienytkään minun kaikkia ”mehuja”, vaan minulla on antaa vielä aikaani ja huomiotani myös läheisilleni.

Unohdetaan se koko sana ”laihduttaminen”. Suunnitellaan päiviemme sisällöt.

Ja ravinnon suhteen kyse on lopulta sinun omista valinnoista.

Siitä mitä sinä sinne jääkaappiisi ostat. Ei muusta.

Kun ruokakassit ovat pullollaan oikeaa ravintoa kehon painosi alkaa pudota silmissä. Samantien.

Ruoka on suurin yksittäinen asia, joka määrää sen miten pitkä elämämme on ja se määrää myös sen kuinka terve elämämme on.


Valmentajana törmään usein keskusteluun asiakkaitteni kanssa, että  milloin on ”karkkipäivä”.

Minun korvaan se kuulostaa hyvin hassulta. Koomiseltakin.

Aikuinen, vastuullinen, työssäkäyvä, perheellinen ihminen puhuu karkkipäivistä.

Ymmärtäisin kyllä jos esimerkiksi kahdeksan vuotias lapsi kyselisi karkkipäivän ajankohtaa, mutta että neljäkymmentävuotias projektipäällikkö…

Ymmärtäisin kyllä jos esimerkiksi kahdeksan vuotias lapsi kyselisi karkkipäivän ajankohtaa, mutta että neljäkymmentävuotias projektipäällikkö…

Kun mainitsen heille, että minusta aika hauska keskustelun aihe, heitäkin alkaa asia naurattaa.


Miksi emme hoitaisi itseämme ravinnolla niin, että meitä ei tarvitsisi hoitaa lääkkeillä?

Miksi emme eläisi niin, että ennalta ehkäisisimme kansansairauksien synnyn kohdallamme?

Jokaisen nuorenkin tulisi jo ajatella niin, että he haluaisivat terveen ja omatoimisen vanhuuden, miettisivät valintojaan ajoissa.


Mutta niin kuin edellä manitsin, nykyaika vääristää tosiasiat helposti.

Jos syöt terveesti ja noudatat sinulle suunniteltua ruokavaliota, joka tukee arjessa jaksamistasi ja parantaa hyvinvointiasi ja terveyttäsi, niin oletkin syömähäiriöinen.

Kanssaihmiset ovat tavattoman huolissaan sinusta viimeistään siinä vaiheessa, kun työpaikan kahvihuoneessa uskallatkin porukan paineesta välittämättä kieltäytyä siitä rähmäpullasta.

Perusteeksi ei riitä, kun yrität puolustautua sillä, että 12 minuuttia pullan syönnistä sinun verensokerisi laskee niin alas, että sinusta ei ole enää työntekoon, vaan haluaisit päiväunille.