Anssi Kujala SKAL:sta kirjoitti (LK 20.2.) teiden talvikunnossapidosta. On helppo olla samaa mieltä.
Ammattiliikenne on tienpäällä jatkuvasti, satoi tai paistoi, kuten myös teiden kunnossapitäjänkin kuuluisi olla. Ruoka pitää saada kauppoihin, teollisuuden raaka-aineet teollisuudelle, teollisuuden tuotteet satamiin ja asiakkaille sekä pikkupaketit kuluttajille jakeluun.
Meillä on ammattitaitoinen ja ammatistaan ylpeä henkilöstö, jotka turvaavat yhteiskunnan pyörimisen, varmistavat Suomen huoltovarmuuden ja logistisen kilpailukyvyn. He ansaitsevat muutakin kuin ”ilkeilyä” päivystyslinjoilta, kun he ilmoittavat vaikeista olosuhteista.
Nykyisillä säänennustamisen järjestelmillä tulevat keliolosuhteet ovat tiedossa jo päiviä ennen. Mistä johtuu, että toimenpiteisiin ei ryhdytä ajoissa? Meillä annetaan lumen tulla rauhassa tielle, johon se poljetaan liikenteellä lujaan ja epätasaisesti kiinni sen sijaan, että lähdettäisiin estämään möykkyisen polanteisen ajoradan syntyminen. Sama liukkaudenestossa, liikkeelle lähdetään vasta sitten kun on liian myöhäistä.
Kun ”rytisee”, meillä toki on vakuutukset, jotka korvaavat aineelliset vahingot, mutta vastaavasti vakuutusmaksut nousevat ja kalusto on taas poissa pelistä sen aikaa, että saadaan seuraavaa tilalle. Puhumattakaan mahdollisista ihmishenkien menettämisestä, jota ei rahalla voi korvata.
Näistä samoista asioista olemme kertoneet vuosia. Olemme tarjonneet yhteistyötä periaatteella "ei haeta syyllisiä, haetaan ratkaisuja". Valitettavasti tunne alkaa olla sellainen, että mikään ei tunnu muuttuvan. Välillä tuntuu, että tien ylläpidosta vastaavat vetäytyvät selittelemään muun muassa ilmastonmuutoksella ja monilla hienoilla perusteluilla, joilla on helppo siirtää oma vastuunsa muiden syyksi.
Jos tämä on tyyli jatkossakin, me allekirjoittaneet olemme sitä mieltä, mitä Kujalakin ehdottaa. Jos tietä ei saada liikennöitävään kuntoon, suljetaan se. Naapurimaa Norjassa tämä on hyvin yleistä. He hyväksyvät realiteetit – jos tilanne on ylipääsemätön, tie suljetaan. Tällöin vastuu on tienpitäjällä, eikä sinne tarvitse kenenkään lähteä yrittämään omalla vastuulla ja uhkarohkeudella.
Norja, samoin kuin Ruotsikin ovat tässä asiassa huonoja vertailukohtia, koska siellä tiet ovat pääosin hyvässä kunnossa heidän nopean reagointikyvyn takia. Sama ilmastonmuutos lienee sielläkin.
Lupaamme asiakkaillemme, että hoidamme tavarat aikataulussa määränpäähän. Jos emme voi sitä turvallisesti ja muita kanssakulkijoita vaarantamatta tehdä, joudumme pysäyttämään nyt itse liikennöinnin. Otamme itse vastuun ja joissakin tapauksessa riskin jopa sopimusrikkomuksesta, kun kaikkien turvallisuutta ajatellen pysäytämme kaluston.
Jos tienpitäjä kantaisi vastuun reilusti, he sulkisivat tien, kun eivät pysty sitä pitämään kaikille turvallisesti liikennöitävässä kunnossa. Tällöin voisimme kertoa asiakkaillemme, että nyt ei olla aikataulussa, koska tie on suljettu.
Tähän tarvitaan muutosta ja sitä odotamme. Odotamme kaikilta tahoilta reilua ja rehellistä yhteistyötä ja ratkaisujen hakemista avoimesti. Jos huomataan urakointijärjestelmässä korjattavaa, on korjaukset tehtävä.
Ilmasto muuttuu ja tienhoidon toimenpiteiden on muuttuva sen mukana. Laadun toteutuminen tien päällä on varmistettava, ei pelkästään lopputuloksella vaan sillä, että kalustoa on varattu riittävästi urakka-alue huomioiden.
Tunnustetaan yhdessä, että tässä on ongelma ja etsitään keinot. Nyt on aika laittaa asiat kuntoon, lupailu ja selittäminen ei enää riitä. Tämä on yhteinen asia – maanteiden kuljetukset on turvattava kelillä kuin kelillä, kaikissa olosuhteissa.