Presidentti Urho Kekkonen totesi aikoinaan, että jos joko ulko- tai sisäpolitiikan pitää olla rempallaan, olkoon se sitten sisäpolitiikka. Näyttää siltä, että nykyhallituksen aikana määritelmä on toteutunut.
Hallitus on ajautunut ay-liikkeen kanssa umpikujaan, josta on vaikea selviytyä kasvoja menettämättä. Lakkojen seuraukset ovat maan taloudelle raskaat ja pitkävaikutteiset. Syyllistä haettaessa on molemmilla puolilla peiliin katsomisen paikka.
Väistämätön yhteenotto oli nähtävissä jo hallituksen ohjelmajulistuksen jälkeen. Pyrkimykset valtion velan vähentämiseen ja ainakin eräisiin työelämän muutoksiin ovat ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä. Toteuttamistapa vain oli huonosti valittu.
Suurimmat leikkaukset kohdistettiin kansanosaan, joka jo kituutti köyhyysrajalla. Vastakohdan rajuutta kuvaa se, että hyväosaisten verotusta oltiin keventämässä. Oli myös selvää, ettei ay-liike voinut hyväksyä jäsentensä etumuutoksia sellaisenaan.
Hallitus on korostanut, että ohjelma kuvastaa kansan enemmistön tahtoa. Tavoitteet ja keinot ovat tietysti oikeistohallituksen päämäärien mukaisia. Näyttää myös siltä, että tulevien konfliktien siemen on jäänyt itämään.
Ilmeisesti huumoriksi tarkoitettu saksilla leikittely ei ehkä tunnu humoristiselta ihmisistä, jotka joutuvat miettimään selviytymistään päivästä toiseen. Erikoisen tiukoilla ovat lapsiperheet ja pienituloiset eläkeläiset. Näyttää, että köyhän asia on unohdettu.
Toinen harkintakyvyn puutetta osoittava tapa on joidenkin ministerien ylimielinen uhoaminen, mikä ei edistä sovun saavuttamista. Taitamattoman politiikan seurauksena saattaa olla kansan kahtiajaon syveneminen. Tässä maailmantilanteessa siihen ei olisi varaa.
Kun vaalilupausten tavoitteet etääntyvät kauemmaksi ja puolueiden arvoja joudutaan jatkuvasti venyttämään, se tekee kipeää. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat koetuksella. Erikoisen kivuliasta tämä on hallituksen apupuolueille, kristillisille ja rkp:lle.
Suomea verrataan usein Ruotsiin. Hiukan ivalliseen sävyyn puhutaan ruotsalaisten tavasta debatoida, selvittää asiat puhumalla. Tuloksethan ovat hyviä, esimerkiksi lakkoja on huomattavasti vähemmän kuin Suomessa ja työpaikkojen ilmapiiriä monet pitävät täkäläisiä rennompina.
Ovatko ruotsalaiset suomalaisia fiksumpia vai ovatko he ennen meitä huomanneet, että keskustelut ovat pään seinään lyömistä parempi tapa ratkaista asioita ja tehdä tulosta?