Ydinaseiden ja ydinsodan vastaisessa kirjoituksessa Salomo Juupaluoman (LK 4.8.) nostaa esiin Albert Einsteinin ja Carl von Clausewitsin näkemykset, joilla on yhteys myös historiaan tieteenalana ja sen mahdollisuuksiin vaikuttaa inhimillisen kehityksen kulkuun.
Ydinaseiden seurauksena Einstein teki johtopäätöksen todeten, että "tulevan ajattelun täytyy estää sodat". Einsteinin johtopäätökseen liittyen Juupaluoma toteaa, että Clausewitæin aforismi "sota on diplomatian jatkoa toisin keinoin" absoluuttisena totuutena on menettänyt merkityksensä.
Tiedämme, että tieteellisen tiedon keskeisinä tunnusmerkkeinä pidetään objektiivisuutta, autonomiaa, kriittisyyttä ja suhteellisuutta, joilla viitataan hankitun tiedon menetelmällisyyteen (metodologia), hyväksyttävyyteen ja täydentyvyyteen.
Historiankin tieteenä tulee olla arvovapaata. Muussa tapauksessa liu'utaan ideologiseen tulkintaan, jossa historian kulkua ja tapahtumia sekä viime mainittujen keskinäisiä suhteita katsotaan hyvän ja pahan, toivotun ja epätoivotun näkökulmista.
Einsteinin johtopäätös tai vaatimus näyttää edellä mainittua taustaa vasten ihmiskunnan moraaliin liittyvältä, ongelmalliselta lähtökohdalta.
Von Clausewitzin (1780-1831) aikana ei ydinaseita ollut, mutta hänen aforisminsa tässäkin ajassa pätee: onhan meillä atomiasetta jo käytetty Hiroshimassa ja Nagasakissa ja kuten tiedämme, äärimmäisessä, eksistentiaalisessa tilanteessa siihen on viitattu tänä päivänäkin.
Inhimillisen historian eri vaiheissa erilaiset yhteiskuntamuodostumat, nykyään valtiot ja niiden liittoumat ajavat omia tavoitteitaan synnyttäen toisinaan ristiriitoja ja konflikteja äärimmilleen. Toisaalta voi todeta, että vain valtioiden kautta rauhan tilan syntyminen ja vakauttaminen on mahdollista. Tässä nimenomaan suurvaltojen keskinäinen yhteistyö ja vastuu on entistä korostuneempi.
On ehkä kyynistä todeta näin, mutta se on realiteetti, minkä historian kulku todistaa, eikä se sulje pois moraalista ja poliittista taistelua ideologisten ihanteidemme puolesta.