Suomen luottoluokitus laski toiseksi parhaasta kolmanneksi parhaaseen luokkaan. Luottoluokitus ennustaa pitkän ajan kuluessa valtionlainalle korkeampia korkoja.
Uutinen kirvoitti politiikan "terävässä päässä" keskustelun leikkauspolitiikasta, mistä säästetään. Varsinkin SDP:ltä on tivattu vaihtoehtoja. Kokoomus leikkaa kotimaisesta kysynnästä ja lapioi rahaa ulkomaiselle pääomalle. Vasemmisto taas sääntelee työpaikat ulos ja rampauttaisi maataloustukileikkauksilla kotimaisen tuotannon.
Ongelmamme ei ole pelkästään valtiontalouden alijäämä – sekin on seurausta suuremmasta ongelmasta. Suomella ei ole aikoihin ollut omaa paikkaa kansainvälisessä taloudessa sen jälkeen, kun asemamme kuluttajaelektroniikan suurviejänä eli Nokian kotimaana romahti.
Jotta voisimme rahoittaa sosiaalivaltion – se on pohjoisissa kylmissä olosuhteissa välttämätön – pitäisi kauppataseemme olla reippaasti positiivinen. Suomalaisten tulisi ostaa ulkomailta vähemmän ja viedä ulkomaille enemmän.
Olemme luontaisten vaikeuksiemme lisäksi hankkineet itse lisää omia, ikään kuin pitkä matka markkinoille, pieni väestö ja kylmät olot eivät olisi tarpeeksi. Olemme liittyneet euroon ja luopuneet valuuttakurssin joustosta sekä säännelleet suomalaista tuotantoa kilpailukyvyttömäksi jopa omassa maassamme.
Koska emme voi luottaa siihen, että keksimme yhtäkkiä uuden Nokian, on turvauduttava siihen mitä on. Luonnonvarateollisuutta ja -jalostusta tulee helpottaa ja tukea. Esimerkiksi rakentamisen sääntely on ylikireää. EU-oloissakin ylikireää hankinta- ja kilpailulainsäädäntöä pitää höllentää kotimaisten eduksi - ehkä jopa kehittää sääntelyä, joka suosii suomalaista.
Hyvinvointipalvelut ja tulonsiirrot tulee yksinkertaistaa, jotta niihin liittyvää hallintoa voitaisiin automatisoida ja keventää. Samalla tulisi hyvinvointivaltio järjestää siten, että se kannustaisi perheellistymiseen.