Suomalaisen yleisurheiluyleisön suosikkilajiksi noussut naisten seiväshyppy tarjosi Tokion MM-kilpailuissa penkkiurheilijoille riemunkiljahdusten sijaan pettymyksen huokauksia ja epäuskoa.
Maanantaiaamun kilpailu päättyi Elina Lampelan, Wilma Murron ja Saga Anderssonin osalta pettymykseen ja karsiutumiseen finaalista. Lampela ylitti kilpailussa 445 ensimmäisellään, mutta finaaliin vaadittu 460 ei ylittynyt. Andersson taivutti itsensä vaivoin yli 425:stä, Murto pudotti avauskorkeudesta kolmesti ja jäi ilman tulosta.
Naisten seipään finaali on olympia- ja MM-tasolla kisattu viimeksi ilman suomalaisia MM-Dohassa 2019.
Kauden kotimainen kärkinimi ja alkukevään EM-hallinelonen Lampela suhtautui pettymykseen raskaimmin. Karsintaurakan jälkeen 27-vuotiaan hyppääjän harmitus purkautui kyyneleihin ikätoveri Murron lohduttaessa vierellä.
Urallaan kolmesti ulkoratojen arvokisafinaalissa hypännyt Lampela kommentoi kilpailua medialle hyvin lyhyesti.
– En tiedä, ei vaan mennyt. Hyppyvireeni oli ihan hyvä. Vähän ne hypyt taisivat mennä päin rimaa. Vaihdoin siinä seipään, mutta etäisyyksiä ei saatu kohdilleen, Lampela totesi kolmesta 460:n yrityksestään.
Vielä elokuun lopulla ulkorataennätyksensä 464 taivuttanut Lampela oli Tokiossa erikoisessa tilanteessa, sillä Belgiassa käydyn kilpailun jälkeen hänen seipäänsä rikkoutuivat lentoyhtiön kuljetuksessa. MM-karsinnassa Lampela hyppäsi täysin uusilla seipäillä, mutta se ei hänen mukaansa vaikuttanut suoritukseen.
– Harmittaa. En enää tule näihin kisoihin vain karsintaan, vaan finaali mielessä, Lampela huokaisi ja poistui media-alueelta eteenpäin.
Kaksi vuotta sitten MM-pronssia Budapestissä juhlineen Murron kisa kesti vain puolisen tuntia. Avauskorkeuden kolme pudotusta kertoivat, että seivästähti ja moninkertainen arvokisamitalisti on hyvin kaukana totutusta normaalikunnostaan.
Kuntoutumisensa takia vasta elokuussa kilpailukentille palannut Murto hyppäsi 12 askeleen vauhdilla, kun normaalisti vauhtijuoksu olisi 16 askelta. Elokuussa Murto ylitti molemmissa kilpailuissaan 440:n rajan, mutta Tokiossa hän ei päässyt sinuiksi seipäänsä kanssa.
– Ne hypyt eivät olleet kokonaisia suorituksia. Parhaani tein niillä korteilla, joilla voin pelata, ja se ei riittänyt kauhean pitkälle, Murto summasi ja kuvaili olleensa karsinnassa noin 80 prosentin fyysisessä kunnossa.
Korkeuden 425 kolmesta pudotuksesta on pitkä tie arvokisamitaleille, mutta varsinaissuomalainen ei heitä kirvestä kaivoon.
– Olen sanonut joskus ihan siinä aallonharjalla ollessani, että mitä todennäköisimmin uralla tulee myös se vaihe, kun on rankkaa ja vaikeaa. Hyväksyn sen, että nyt on se vaihe, Murto totesi.
Murto ilmoitti vastaavansa jatkossakin omasta tekniikkavalmennuksestaan. Murron pitkä valmennusyhteistyö Jarno Koivusen kanssa päättyi keväällä, ja sen jälkeen Murto on tehnyt fysiikkapuolella yhteistyötä keihäslegenda Tero Pitkämäen kanssa.
Hyppääjä toivoo itselleen tulevaisuuteen ehjiä harjoituskuukausia.
– Harvemmin on ollut näin motivoitunut olo syksyn treenaamisesta.
Maanantaiaamussa oli mukaviakin suomalaishetkiä. Ilona Mononen jatkoi hulppeita suorituksiaan yleisurheilun suurimmilla näyttämöillä juoksemalla naisten 3 000 metrin esteiden Suomen ennätyksen 9.21,02.
Monosen alkueräjuoksu ei riittänyt loppukilpailupaikkaan, mutta uusi ennätys jätti nuoren kestävyysjuoksijan kasvoille mairean hymyn. Mononen, 21, oli aamupäivän kiihtyvävauhtisessa alkuerässään lopulta kahdeksas, kun erän viisi parasta sai loppukilpailupaikan.
– Vähän ihmettelin, kun ajauduin alussa kärkeen ja vauhti tuntui niin helpolta, mutta sitten vilkaisin kelloa ja se kierros olikin 80 sekuntia. Sitten ei enää ihmeteltykään, miksi se oli niin helpon tuntuista, Mononen hymähti.
Maailman tämän kauden kärkinaisen Winfred Yavin johtama joukko lisäsi viimeisille kilometreille rajusti vauhtiaan, eikä Mononen aivan pystynyt vastaamaan kärkinimille. Hän jäi jatkopaikasta kolmen sekunnin päähän.
– Juoksu tuntui todella hyvältä ja kevyeltä, mutta viimeisen tonnin olisi pitänyt mennä reilusti alle kolmeen minuuttiin. Pitää vähän soimata itseään, että miksi en vain juossut kovempaa, mutta ei vain kulkenut tänään kovempaa.
– Viimeisellä kierroksella happoa oli jo vähän jalassa, Mononen myönsi.
Monoselle voi povata kestävyysjuoksun parissa erittäin aurinkoista tulevaisuutta. Hämeenlinnalaislähtöinen juoksija säväytti jo viime vuonna kaksissa arvokisoissa juoksemalla ensin Rooman EM-kisoissa kuudenneksi silloisella SE:llä 9.23,28.
Ensi vuoden Birminghamin EM-kisoihin Mononen on kirjannut yhdessä valmentajansa kanssa mitalitavoitteen.
– Se asetettiin jo viime vuonna oikeastaan, kun Roomasta tuli kuudes sija. Kyllä se on kirkkaana mielessä, että ensi vuonna Euroopan tasolla olisin kolmen joukossa.
Haaste on kova, sillä Tokiossa Monosen edelle ennätti seitsemän EM-kelpoista nimeä.
