Markku Melaranta haukkuu taas presidentti Trumpia (LK 21.11.) tietäen itsekin, että USA:n presidenttinä ei ole helppo olla. Trump lienee ainoa, joka läntisistä valtiojohtajista on pyrkinyt Ukrainan sodan päättämiseen heti virkakautensa alkamisesta. Epäonnistuminen johtuu siitä, että hänen tulee suurvallan johtajana ottaa huomioon toiset suurvallat.
Venäjän kanssa Trump ei halua riitaantua, koska sotilaallisesti lopputulos olisi mahdollisesti pahin mahdollinen. Suurvaltasuhteen näkökulmasta Venäjä on USA:lle tärkeä erityisesti Kiinan ja Intian kannalta. Kylmä sota Venäjän kanssa aiheuttaisi kitkaa myös Kiinaan ja Intiaan, jotka ovat käytännössä Venäjän liittolaisia.
Trump haluaa palauttaa hyvät diplomaattiset ja myös nykyisin lähes mitättömät taloudelliset suhteet Venäjään, sillä siten USA:lla potentiaalisesti säilyy mahdollisuus säilyttää suurvalta-asemansa varsinkin, kun Kiinan nousulle maailman johtavaksi valtioksi se ei nykyisten länsiliittolaisten kanssa voine mitään.
Euroopalla ei ole mitään annettavaa USA:lle Ukrainan kriisin ratkaisemisessa. Trump on virkakautensa alusta lähtien nähnyt niin EU/ETA- kuin muidenkin eurooppalaisvaltioiden, lukuun ottamatta Unkaria ja Slovakiaa, pyrkivän USA:n avulla lyömään Venäjän polvilleen. Tästä USA ei hyötyisi mitenkään nyt, eikä varsinkaan tulevaisuudessa.
Trumpille Venäjä ei ole uhka, eikä myöskään eurooppalaisille. Vaatiessaan eurooppalaisia nostamaan Nato-budjettinsa viiden prosentin tasolle bruttokansantuotteesta Trump käytti eurooppalaisten keksimää, kuviteltua Venäjä-uhkaa hyväkseen. Siitä huolimatta hän on säilyttänyt hyvät diplomaattiset suhteet Putiniin.
Meillä ja muualla Euroopassa suhteiden katkaiseminen on jo tullut kalliiksi, eikä loppua näy. Tästä militarismista ja sen negatiivisista vaikutuksista suomalaisten hyvinvointiin kirjoittaa hyvin Heikki Annanpalo (LK 31.10.). Sordiinoa päälle eli empatiakykyä suhteessa presidentti Trumpiin.