So­dan­ky­län tar­tun­ta­mää­rä kasvaa - tuorein al­tis­tu­mi­nen Pah­ta­vaa­ran kai­vok­sel­la - pe­rus­kou­lut, lukiot ja am­mat­ti­kou­lut etä­ope­tuk­seen

Pahtavaaran kaivoksella toiminta on lähes seisahduksissa korona-altistumisten vuoksi.
Pahtavaaran kaivoksella toiminta on lähes seisahduksissa korona-altistumisten vuoksi.
Kuva: PEKKA AHO/ARKISTO

Sodankylän kouluissa siirrytään etäopetukseen kunnan voimakkaaasti kasvaneen koronatartuntojen määrän vuoksi.

Sodankylän kunnassa on todettu huomattavan paljon koronatartuntoja.  Sunnuntaina todettiin kolme uutta tartuntaa, ja todennettujen tartuntojen määrä on nyt yhdeksän. Altistuneita on tällä hetkellä yli 300.

Viimeisin tiedossa oleva joukkoaltistuminen on tapahtunut Pahtavaaran kaivoksella, jonka toiminta on altistumisten vuoksi lähes keskeytynyt.

Paikkakunnalla todetut tartunnat ovat yhteydessä Rovaniemen ja edelleen Vaasan tartuntoihin. Koronatartuntojen ilmaantuvuusluku Sodankylässä on ollut kuluneella viikolla 108 tapausta 100 000 asukasta kohti.

Merkittävä osa tartunnoista liittyy Sodankylän jäähallilla lauantaina 24.10.2020 pidettyihin pelitapahtumiin.

– On erittäin tärkeää, että tuolloin Sodankylän jäähallilla paikalla olleet hakeutuvat koronatestiin heti lievissäkin oireissa ja pysyvät kotona karanteenimaisissa oloissa testituloksen saamiseen saakka, kunta toteaa tiedotteessaan.

Koulut etäopetukseen

Sodankylän kunta yhdessä Lapin sairaanhoitopiirin infektiontorjuntayksikön kanssa on päätynyt ottamaan käyttöön seuraavia kuntakohtaisia rajoittamistoimenpiteitä ja vahvoja suosituksia 15.11.2020 asti:

Sodankylän perusopetuksen ja lukion oppilaat siirtyvät etäopetukseen 2.-13.11.2020 väliseksi ajaksi. Oppilaille ja koululaisten huoltajille lähetetään lisätietoa etäopetuksen järjestämiseen liittyen Wilmassa.

Sodankylän kunta tarjoaa etäopetuksessa oleville koululaisille mahdollisuuden noutaa kouluruoka erikseen sovitulla tavalla ja paikasta tiistaista alkaen.

Kouluruoka tullaan jakamaan oppilaille kaksi kertaa viikossa tiistaisin ja torstaisin, niin että oppilas/oppilaan huoltaja voi noutaa kerralla useamman päivän ruoan päiväannoksiksi pakattuna.

Oppilaiden huoltajat ohjeistetaan ilmoittamaan kouluruoan tarpeestaan Wilmassa saatujen ohjeiden mukaisesti. Ruokaa jaettaessa ja haettaessa on voimassa vahva maskisuositus.

Myös Redun Sodankylän toimipisteessä siirrytään etäopetukseen varotoimenpiteenä tänään maanantaista alkaen. Etäopetus jatkuu 13.11.2020 saakka.

Harrastus- ja järjestötoiminnan keskeyttämisestä vahva suositus

Kunta antaa vahvan suosituksen, että kunnassa toimivat järjestöt ja seurat keskeyttävät kaikki sisätiloissa tapahtuvan harrastus- ja vapaa-ajantoimintansa, jossa kokoonnutaan fyysisesti yhteen.

Kunta peruu kaikki omat liikunta- ja kulttuuritapahtumat sekä –vuorot.

Yksityistilaisuuksiin 20 hengen kokoontumisrajoitus

Kunnassa astuu voimaan yksityistilaisuuksia koskeva kokoontumisrajoitus siten, että yhtä aikaa voi olla koolla enintään 20 henkilöä. Kaikissa fyysisissä kokoontumisissa ja sosiaalisissa kontakteissa tulee huomioida hygieniaohjeet, turvavälit ja vahva kasvomaskisuositus.

Vierailukielto Sopukkaan sekä sosiaali- ja vanhustyön asumispalveluyksiköihin

Vierailukielto koskee Hyvinvointikeskus Sopukan akuutti- ja kuntoutusosastoja, ikäihmisten asumispalveluyksiköitä: Hannuksenkartanoa, Helmikotia ja Nutukasta sekä sosiaalipalveluiden asumispalveluyksiköitä: Mesikämmentä ja Kieppiä.

Vierailukielto on voimassa myös Vasantien ja Kylälaakson palvelutaloissa, sekä muissa kunnan ikäihmisten tai riskiryhmiin kuuluvien hoitoyksiköissä.

Nämä kunnan rajoitustoimet astuvat voimaan välittömästi ja ovat voimassa 15.11.2020 saakka.

Sodankylän kunnan johtoryhmä seuraa koronatilanteen kehittymistä tiiviisti ja tiedottaa tarvittaessa lisää tilanteesta.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä