Entinen taistolaisen liikkeen puolueaktiivi Lauri Hokkanen on kirjoittanut elämäkerran ystävästään Seppo Toiviaisesta (Lauri Hokkanen: Kommunismin teloitettu unelma – Seppo Toiviaisen elämä ja tragedia. Docendo 2024). Kirja toi elävästi mieleeni nuo vuosikymmenet.
Toiviainen liittyi vuonna 1971 Suomen kommunistisen puolueen SKP:n jäseneksi. Siellä hän lähti mukaan Taisto Sinisalon johtamaan SKP:n sisäiseen oppositioon. Taistolaiset käyttivät voimakasta vallankumouksellista retoriikkaa ja tavoitteena oli luoda Suomeen Neuvostoliiton mallin mukainen yhteiskuntajärjestys.
Mitä on taistolaisuus? Taistolaisilla tarkoitettiin SKP:n oppositiota liittolaisineen, joista etenkin 1970-luvun alussa syntynyt laaja marxilais-leniniläinen opiskelija- ja nuorisoliike herätti huomiota.
Yliopistojen voimakas laajentuminen 1960- ja 1970-luvuilla antoi luonnollista kasvualustaa kommunistiselle opiskelijaradikalismille. Etenkin Tampereen yliopisto oli 1970-luvulla opiskelijoiden sosioekonomisella taustalla Suomen ei-akateemisin korkeakoulu eli korkeakoulu.
Ei pidä unohtaa myöskään kulttuuritaistolaisia. Kulttuuritaistolaisilla tarkoitetaan taistolaisia taiteilijoita, joilla oli varsin näkyvä rooli liikkeessä. Love Recordsin suojissa levyttäneet artistit, kuten Agit-prop, Aulikki Oksanen, Kristiina Halkola ja Kaisa Korhonen, olivat maanlaajuisesti tunnettuja julkisuuden henkilöitä. 1970-luvun suomalaisessa poliittisessa laululiikkeessä taistolaisuus oli hallitseva ilmiö. Osa kulttuuritaistolaisuudesta ulottui myös joukkotiedotusvälineisiin.
Lienee näin, että tietty osa meistä ihmisistä on geneettisesti fanaatikkoja, sellaisia äärimmäisyysihmisiä, että omaksuttuaan jonkun uskon, he eivät pysty eivätkä suostu arvioimaan sitä mitenkään objektiivisesti eivätkä kyseenalaistamaan sen tuhoisia piirteitä, olivatpa ne kuinka ilmiselviä ja kiistämättömiä tahansa. Kommunismi on yksi yleisimmistä, mutta ei suinkaan ainoa.