
Sara Kuivisto juoksi näyttävästi 800 metrin Suomen ennätyksen 2.00,15 ja nappasi välieräpaikan Tokion olympiayleisurheilun ensimmäisenä päivänä perjantaina. Kuivisto oli alkuerässään neljäs, aikavertailussa kuudes ja meni ensimmäisenä ajan perusteella jatkoon.
Kuivisto kohensi pitkään jahtaamaansa Tuuli Merikosken ennätystä 44 sekunnin sadasosalla. Ennätys oli pari kuukautta 29-vuotiasta Kuivistoa vanhempi ja kesti yli 30 vuoden ikään. Kuiviston ennätys koheni 0,6 sekuntia.
– En tajunnut vasta kuin Ylen haastattelussa, että se on SE. Olin niin keskittynyt tohon välieräpaikan hakemiseen, Kuivisto kertoi.
Ennätys ei yllättänyt ketään. Kuiviston viime viikkojen harjoitukset ovat sujuneet jopa odotuksia paremmin, ja tunne huippuvireestä vahvistui verryttelyssä.
– Tein verkkakentällä 200 metrin avauksen ja se kertoi, että olen kunnossa. Tänään veto tuntui hölkältä ja meni silti 28 sekuntiin. Se kertoi, että juoksu on auki, eikä pitäisi olla vaikeata, Kuivisto kertoi.
Valmentaja Ari Suhonen päätteli tilanteen harjoituksista.
– Kyllä Ari tietää. Hän lupasi, että olen elämäni vireessä, kun paukku pamahtaa. Ja totta puhui, kulki ihan pirun hyvin, Kuivisto iloitsi.
Takasuoran tilaisuus piti käyttää
Kuiviston juoksu onnistui myös taktisesti.
– Tuttuun tapaani maltoin alun. En hätääntynyt, vaikka olin vähän pussissa, Kuivisto kertasi juoksua.
– Toisen kierroksen takasuoralla läksin nousemaan. Lähdin ehkä vähän turhan aikaisin. Juoksutin itseni kaarteessa ulkoreunaa, ja lopussa tuli porukkaa ohi.
Kuiviston oli tarkoitus odotella ratkaisua pidemmälle, muttei malttanut, kun tilaisuus tarjoutui ja juoksu tuntui kepeältä.
– Alkuperäinen suunnitelma oli, että maltan vähän pidempään. Mutta tuntui niin hyvältä, ja oli niin paljon voimia, Kuivisto jatkoi.
Aiemmin tänä vuonna Kuivisto kohensi 1 500 metrin Suomen ennätystä. Nyt tuli vielä mieluisampi ennätys ja uran tärkeimmässä juoksussa.
– Olen piinannut itseäni joka päivä 14 vuotta tätä varten. Voitte kuvitella, mitä tämä minulle merkitsee, Kuivisto arvotti saavutuksen.
Tavoitteena kahden minuutin alitus
Välierät juostaan lauantaina kello 14.50 Suomen aikaa. Kuivisto toivoo, että hän saisi kakkoserässä tilaisuuden siirtää Suomen ennätys alle kahden minuutin.
Erässä on kuusi kahden minuutin alittajaa.
– Sitä ei ikinä tiedä, mitä vauhtia mennään. Se ei ole itsestä kiinni, Kuivisto totesi.
– Kahden minuutin alitus on minun tavoite. Tämän kovempia kisoja ei maapallolta löydy ja koviin 800 metrin kisoihin on tosi vaikea päästä, joten nyt on elämäni paikka juosta kovaa.
Kuivisto uskoo, ettei lyhyt palautumisaikakaan estä suunnitelmia.
– Olen tottunut juoksemaan paljon, Kuivisto muistutti.
– Jos ihmiset ovat ihmetelleet, miksi juoksen kaikissa kissanristiäisissä monta kertaa viikossa, se on just tätä hetkeä varten. Että jaksaa juosta, kulku vaan paranee, eikä väsy.