Lapsena hiihdin suoraan postikorttiin.
Valokuvaaja ilmestyi jostakin, kun teimme isän kanssa lähtöä Ounasvaaran hiihtomajan parkkipaikalta kohti Isorakkaa. Seuraavana syksynä löysin itseni kioskin korttitelineestä lähettämästä terveisiä Rovaniemeltä.
Harmittelin, ettei moniruutuisesta postikortista erottanut uusia lasikuitusuksiani, jotka luistivat lauhalla paljon vinhempaa vauhtia kuin punaruskeat puu-Järviset.
Täysi-ikäisenä latuintoni lässähti ja pysytteli poissa vuosia, ennen kuin naapuri ajoi ladun melkein ikkunani alta järven ympäri.