
Saksalla oli jääkiekon MM-kisajoukkueessaan kolme NHL-pelaajaa ja vuoria siirtävä usko omiin mahdollisuuksiinsa. Se kantoi Saksan jääkiekon MM-loppuotteluun 93 vuoden tauon jälkeen, mutta loppuottelussa edessä oli ylittämätön vuori, Kanada.
Neljättä kertaa peräjälkeen MM-finaalissa pelannut Kanada vei maailmanmestaruuden maalein 5–2. Maailmanmestaruus oli Kanadalle 28:s.
– Tuntuu hienolta. Olen kiitollinen valmennusjohdollemme, että se halusi minut tänne pelaamaan, Kanadan varakapteeni, kokenut NHL-hyökkääjä Milan Lucic kertoi MTV:n haastattelussa.
Saksan joukkueeseen kuuluivat Saksan ja Suomen kansalainen, kakkosketjun hyökkääjä Samuel Soramies sekä suomalainen apuvalmentaja Pekka Kangasalusta.
Saksa hallitsi alkua
Saksa tuli loppuotteluun terävästi. John Peterka pääsi Saksan nopeasta käännöstä puolittain läpi ja upotti rannelaukauksen takanurkkaan ajassa 7.44. Kanadan päävalmentaja Andre Tourigny haastoi maalin paitsiota epäillen, mutta 1–0-maali hyväksyttiin ja Kanada sai kahden minuutin joukkuerangaistuksen. Ylivoimalla Saksa ei saanut aikaan mitään, ja runsas minuutti ylivoiman päättymisen jälkeen Samuel Blais tasoitti pelin 1–1:een. Avauserässä Saksa piti silti ohjia, loi pitkiä painostuksia hyökkäysalueelle eikä kavahtanut kanadalaisten aggressiivisia taklauksia.
Daniel Fischbuch laukoi Saksan 2–1-johtoon ajassa 33.47. Toisen erän lopulla Kanada pääsi ensimmäisen kerran ylivoimalle. Sen ylivoima oli ollut tehotonta läpi MM-turnauksen, mutta tällä kertaa mylly pyöri vaarallisesti melkein puolitoista minuuttia ennen kuin Lawson Crouse tasoitti pelin ajassa 37.28.
Kolmas erä alkoi Kanadan painostuksella, ja ajassa 44.51 Samuel Blais vei joukkueensa ensimmäistä kertaa johtoon loppuottelussa. Takaa-ajoon joutunut Saksa ei löytänyt enää uutta vaihdetta, ja seitsemän minuuttia edellisen maalin jälkeen Kanada meni 4–2-johtoon. Tyler Toffoli päätti vastahyökkäyksen laukomalla kiekon Saksan maalivahdin Mathias Niederbergerin jalkojen välistä sisään. 5–2-naulan ilman maalivahtia jahdanneen Saksan arkkuun iski Scott Laughton.
Saksan MM-turnaus alkoi kolmella tappiolla
Saksan edellinen mitali jääkiekon MM-kisoista oli hopea vuodelta 1953. Silloin MM-kisojen A-sarjassa pelasi vain neljä maata, kun Kanada oli kyllästynyt osallistumisen kuluihin eikä kommunistinen Neuvostoliitto ollut vielä niin varma voitostaan että olisi rohjennut osallistua. Kisoissa pelanneista neljästä maasta Tshekkoslovakia matkusti kotiin kesken kisojen, kun maan presidentti Klement Gottwald kuoli Josif Stalinin hautajaisissa saamaansa keuhkokuumeeseen.
Viisi vuotta sitten, 2018, Saksa hämmästytti jääkiekkomaailmaa etenemällä Pyeongchangin talviolympialaisissa loppuotteluun, jonka se hävisi venäläisten olympiaurheilijoiden joukkueelle jatkoajalla. Olympiaturnauksessa ei tuolloin ollut NHL-pelaajia mukana. Tampereella pelanneessa Saksan joukkueessa oli mukana neljä Pyeongchangissa pelannutta miestä.
Saksan päävalmentaja Harold Kreis, 64, on syntyjään kanadalainen, mutta sanoo tuntevansa itsensä sataprosenttisen saksalaiseksi. Kreis tuli 19-vuotiaana Kanadasta Saksaan pelaamaan tätinsä mukaan pakkaamaa vessapaperia matkalaukussaan.
Tämänvuotisen MM-turnauksen Saksa aloitti kolmella yhden maalin tappiolla, mutta voitti sen jälkeen kuusi perättäistä ottelua ennen finaalia. Puolivälierissä Saksa yllätti Sveitsin ja välierissä Yhdysvallat.
Loppuottelu:
Kanada–Saksa 5–2 (1–1, 1–1, 3–0)
1. erä: 7.44 John Peterka (Moritz Seider-Moritz Müller) 0–1, 10.47 Samuel Blais (Peyton Krebs-Jake Neighbours) 1–1.
Jäähyt: 7.44 Kanada 2 min.
2. erä: 33.47 Daniel Fischbuch (Maximilian Kastner-Moritz Seider) 1–2, 37.28 Lawson Crouse (Krebs-MacKenzie Weegar) 2–2 yv.
Jäähyt: 23.16 Justin Barron K 2 min, 36.01 Maksymilian Szuber S 2 min.
3. erä: 44.51 Blais (Cody Glass) 3–2, 51.51 Tyler Toffoli 4–2, 58.06 Scott Laughton (Jack Quinn-Crouse) 5–2 tm.
Jäähyt: ei jäähyjä.
Jäähyt yhteensä: Kanada 2x2 min, Saksa1x2 min.
Maalivahtien torjunnat: Samuel Montembeault K 6+8+7=21, Mathias Niederberger S 11+6+6=23.
Yleisöä: 10 470.
Pronssiottelu:
USA–Latvia ja. 3–4 (2–2, 0–0, 1–1, 0–1)
1. erä: 7.49 Roberts Bukarts (Rihards Bukarts-Martins Dziekals) 0–1 yv, 9.45 Rocco Grimaldi (Scott Perunovich-Anders Björk) 1–1, 16.08 Janis Jaks (Rihards Bukarts-Miks Indrasis) 1–2, 19.03 Grimaldi (Perunovich-Matt Coronato) 2–2 yv.
Jäähyt: 6.02 Mazur Carter U2 min, 10.27 Alex Tuch U 2 min, 13.34 Ralfs Freibergs L 2 min, 17.19 Kristians Rubins L 2 min.
2. erä: maalliton.
Jäähyt: 32.59 Connor Mackey U 2 min.
3. erä: 46.19 Coronato (Dylan Samberg-Drew O'Connor) 3–2, 54.21 Rubins (Dans Locmelis-Rihards Bukarts) 3–3.
Jäähyt: 41.33 Rihards Bukarts L 2 min, 42.56 Nick Bonino U 2 min, 51.39 Oskars Batna L ja Grimaldi U 2 min.
Jatkoerä: 61.22 Rubins (Kaspars Daugavins-Jaks) 3–4.
Jäähyt yhteensä: USA 5x2 min, Latvia 4x2 min.
Maalivahtien torjunnat: Casey DeSmith U 6+3+12=21, Arturs Silovs L 9+10+7=26.
Yleisöä: 11 033.
Loppujärjestys: 1) Kanada, 2) Saksa, 3) Latvia, 4) USA, 5) Sveitsi, 6) Ruotsi, 7) Suomi, 8) Tshekki, 9) Slovakia, 10) Tanska, 11) Kazakstan, 12) Ranska, 13) Norja, 14) Itävalta, 15) Unkari, 16) Slovenia.
Unkari ja Slovenia putosivat B-sarjaan, josta niiden tilalle nousivat Britannia ja Puola.
Turnauksen direktoraatin valinnat pelipaikoittain:
Paras maalivahti: Arturs Silovs Latvia.
Paras puolustaja: MacKenzie Weegar Kanada.
Paras hyökkääjä: John Peterka Saksa.
Tiedotusvälineiden tähdistökentällinen:
Maalivahti: Arturs Silovs Latvia.
Puolustajat: MacKenzie Weegar Kanada, Moritz Seider Saksa.
Hyökkääjät: John Peterka Saksa, Rocco Grimaldi USA, Dominik Kubalik Tshekki.