Ruotsissa on löydetty afrikkalaista sikaruttoa villisiasta. Tartunta todettiin kuolleesta villisiasta otetusta näytteestä, ilmoitti Ruotsin maatalousvirasto Jordbrukverket.
Afrikkalaista sikaruttoa sairastanut villisika löydettiin Fagerstan lähistöltä Keski-Ruotsista noin 150 kilometrin päässä Tukholmasta. Samalta alueelta on löydetty viranomaisten mukaan yhteensä seitsemän kuollutta villisikaa.
Afrikkalaista sikaruttoa ei ole tavattu tätä ennen Ruotsissa. Suomessa tartuntoja ei ole todettu. Lähialueilla tautia on havaittu tätä ennen Virossa ja Venäjällä.
Afrikkalainen sikarutto on vakava virustauti, jota sairastavat villisiat ja siat. Sairaus ei tartu ihmisiin tai muihin eläinlajeihin.
Jordbrukverketin mukaan ei ole tällä hetkellä selvää, miten tartunta pääsi Ruotsiin.
Ruotsin tartuntapaikkaan on pitkä matka lähimmältä tartunta-alueelta Euroopassa. Siksi Ruotsin viranomaiset olettavat, että tartunta on tullut ihmisten eikä villisikojen kautta. Tartunta voi levitä sianlihan välityksellä tai siten, että ihminen kantaa virusta kengissä, työkaluissa tai ajoneuvoissa.
Sikaruton leviäminen Suomen tuotantosikaloihin merkitsisi suuria saneerauskustannuksia ja tulonmenetyksiä.
"Suomen tuotantosikalat hyvin suojattu"
Suomessa toimivan Eläinten terveys ETT -yhdistyksen toiminnanjohtaja Ina Toppari sanoo, että Ruotsin ensimmäinen afrikkalaisen sikaruton tartunta ei tullut yllätyksenä.
– Mutta kyllä tuo tieto hätkähdytti. Tartunta löytyi kuitenkin varsin kaukaa alueilta, joilla tätä tautia on aiemmin tavattu, eläinlääkäri Toppari kertoo STT:lle.
Välillinen tartunta voi hänen mukaansa olla Ruotsissa peräisin esimerkiksi metsään jätetystä eväsleivästä, jossa on ollut ulkomailta tuotua villisian lihaa tai makkaraa.
Jos afrikkalainen sikarutto etenee jossain vaiheessa myös Suomeen, meilläkin on Topparin mukaan silloin syytä katsoa erityisen tarkkaan, mitä eväitä luontoon ottaa mukaansa.
– Maastossa liikkuvien, kuten marjastajien, sienestäjien ja metsästäjien, olisi siinä tapauksessa myös syytä ilmoittaa nopeasti viranomaisille, jos he näkevät kuolleen villisian luonnossa.
Topparin mukaan Suomen tuotantosikalat ovat jo nyt varsin hyvin suojatut ja eristetyt afrikkalaisen sikaruton varalta.
Villisikoja Suomessa runsaat 2 500
EU:n alueella sikaruton torjuntaa hankaloittaa erittäin runsas villisikakanta, täydentää Eero Rautiainen maa- ja metsätalousministeriöstä.
– Kun tartunta on kerran levinnyt jonkin alueen villisikoihin, sitä on vaikeaa hävittää. Aika ajoin tauti voi tarttua myös kotisikoihin, neuvotteleva virkamies Rautiainen sanoo.
Hänen mukaansa Suomessakin on tärkeää pitää kurissa villisikakantaa sekä pyrkiä estämään sen leviämistä uusille alueille maan sisällä. Näin on mahdollista ehkäistä ennalta sikaruttoriskiä.
– Suomessa villisian kanta näyttää vakiintuneen 2 500–3 000 yksilöön. Tiheimmät kannat ovat rajan pinnassa Kaakkois-Suomessa sekä itäisellä Uudellamaalla. Yksittäisiä eläimiä tavataan lähes kautta maan.
Suomessa on tehty varautumissuunnitelmat sen varalle, että afrikkalainen sikarutto pääsisi myös tänne.
– Nyt Suomessa Ruokavirasto tulee varmasti suosittamaan, että metsästysmatkoista Ruotsiin tulisi pidättäytyä tai ainakin pitää huoli siitä, että villisian lihaa ei tuoda sieltä Suomeen.
Ruotsi pyrkii Rautiaisen tietojen mukaan nyt tekemään kaiken mahdollisen, jotta sikarutto saataisiin kitkettyä heti Fagerstan seudulta ennen kuin se ehtii levitä länsinaapurissa.