Vappuaattona munkkien ja siman äärellä ystävämme kertoi muuttavansa pois Rovaniemeltä. Surullinen uutinen sai ulkomailta muuttaneen ystävämme harmittelemaan, miten yhtäkkiä monet hänen ystävänsä ovat samanaikaisesti jättämässä kaupungin taakseen. Lohdutukseni oli laihanpuoleinen kertoessani ystävälleni: nyt viimeistään olet virallisesti rovaniemeläinen. Sillä kipeä osa rovaniemeläisyyttä on katsoa vierestä, kun ystävät lähtevät, palaavat, lähtevät ja palaavat.
Muutimme Rovaniemelle, kun aloitin ensimmäisen luokan. Olen kasvanut täällä paikalliseksi läpi lapsuuteni ja teinivuosieni. Muutin Helsinkiin 19-vuotiaana julistaen dramaattisesti, etten palaa enää koskaan. Neljä vuotta myöhemmin puksutin paluujunalla takaisin pohjoiseen otettuani opiskelupaikan vastaan Lapin ylipistosta. Palattuani kadut tuntuivat tyhjemmiltä, kuin aiemmin.
Yliopistovuosien aikana kuvio tulee monelle tutuksi. On täysin tavanomaista toivottaa tervetulleeksi ihania ja rakkaita ystäviä sekä samanaikaisesti hyvästellä poislähteviä. Kiertokulku opettaa nauttimaan ja iloitsemaan yhteisestä ajasta, mutta myös harmittelemaan elämään muodostuvia ihmisten kokoisia aukkoja.
Kiertokulku herättää kiinnostavia keskusteluita, viimeksi juuri vappuaattona. Miten voi olla, ettei Rovaniemi onnistu pitämään kiinni asukkaistaan? Rovaniemihän on Suomen pohjoisin yliopistokaupunki, jonka muuttovirta pitää elon joen kuohuvana. Silti pitkin vuosia vuodenaikojen vaihtuessa monet päättävät jättää Rovaniemen taakseen ja lähteä pois. Yleensä takaisin kotikonnuilleen etelään.
Aihetta pureskellessani mieleeni palautuu muisto kymmenen vuoden takaa. Eräänä kesäaamuna ystäväni heräsivät uutiseen, että kaupunki oli tuhonnut heidän itse rakentamansa betoniskeittiparkin. Vastalauseena hirmuteolle somessa ja kaupungin betoneissa toistuivat maalatut sanat: Rovaniemi ei rakasta sinua. Julma sanoma sisältää kitkerän totuuden. Kun kaupunki keskittyy kehittämään palveluitaan rahan ja matkailun ehdoilla, unohtuvat itse paikalliset – rovaniemeläiset. Me, jotka tämän kaupungin teemme. Paikallisen sydäntä kylmää katsoa vierestä, kun talkoovoimin rakennettu skeittipuisto tuhotaan, ikoninen kulttuuritila Valsa jyrätään, tai Ounasvaara raivataan matkailijoita varten.
Rovaniemi on ainutlaatuinen kaupunki, jonka kulttuurielämässä luovivat mitä taitavimmat ja idearikkaimmat paikalliset. Paikallisten ilon, viihtyvyyden ja luovuuden suurin vihollinen on huuliaan lipova ja rahakirstuaan kyttäävä polyesteripukuun pukeutunut peikko, joka toivottaa matkailijan tervetulleeksi, eikä vaivaudu edes hyvästelemään pois lähtevää.
Kirjoittaja on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti, joka virkistää aivojaan Lapin yliopistossa ja kehoaan Kemijoen virroissa.