Kristinusko on valtava historiallinen, poliittinen, yhteiskunnallinen ja henkilökohtainen ilmiö. Antti Leinosen vastaus (LK 25.9.) kirjoitukseeni (LK 22.9.) ilmentää tätä moninaisuutta.
Leinonen on samaa mieltä kuin kaunopuheinen Marx: ”Uskonto on sorretun olennon huokaus, sydämettömän maailman sydän ja hengettömien olojen henki.” Marxin mielestä ihmisen pitäisi suunnata toivonsa olojensa parantamiseen eikä illusoriseen pelastukseen.
Leinonen sivuuttaa kuvaukseni kristinuskon valtiollistumisesta 300-luvulla ja sen vaikutuksista nykyaikaan asti. Kommunistivaltioilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Sen sijaan islam toisena maailmanuskontona olisi ollut hyvä vertailukohta.
Myös islam muutti varhaisia yhteiskuntia, ei vain kristinusko. Molemmat korostivat yksittäisen ihmiselämän arvoa, Koraani jopa vahvemmin. Tämä poikkesi antiikin maailmasta. Molemmissa uskonnoissa lapsista huolehtiminen, sairaiden ja köyhien auttaminen nähtiin uskonnollisena velvollisuutena.
Koraani kehotti vapauttamaan orjat, jos he sitä pyytävät. Hurskaan tunnusmerkkinä oli, että he vapauttavat orjia. Paavali sen sijaan kehotti: ”Jos olit orja, älä siitä välitä. Vaikka voisit päästä vapaaksikin, pysy mieluummin orjana.”
Islam levisi Arabian niemimaalta Syyriaan, Palestiinaan, Persiaan, Egyptiin ja Espanjaan vain vuosisadassa. Koska katoliset valtiokirkot vainosivat harhaoppisiksi leimattuja idän kristittyjä ja juutalaisia, he ottivat valloittajat vastaan mielellään. Yhden, vieläpä kaikkivaltiaan jumalan palvonta oli selkeää, lupaavampaa ja halvempaa kuin yrittää tyydyttää uhrein monien jumalien vaatimuksia. Molemmat uskonnot tarjosivat elämän pelissä helpon valinnan: kadotus vai pelastus.
Kristinuskon ja islamin henkilökohtainen moraalinen ihanteellisuus antaa aihetta pohtia. Miksi niiden yhteiskunnallinen ja globaali rooli on ollut historian kulussa suvaitsematon ja sotainen? Miksi niiden keskinäinen vuoropuhelu on ollut heikkoa?
Keskeisenä syynä tähän on uskontojen politisoituminen. Molempien leviämistä ja valtaa edisti ratkaisevimmin se, että niistä tuli valtioiden ideologioita. Islamissa uskonto sekä poliittinen valloitus ja hallinta kietoutuivat yhteen alusta alkaen. Kristinuskossa vasta Rooman valtion ja kirkon liitto merkitsi tässä suhteessa syvällistä käännettä, mukaan lukien luopumista väkivallattomuuden periaatteesta.