Suomalaiset yleisurheilijat ovat juhlineet menestystä ja mitaleita nuorten tämän kesän arvokisoissa. Lauantaina Budapestissa alkavissa aikuisten MM-kisoissa mitalimenestys on väistämättä niukempaa, mutta Hanna-Maari Päkk joukkueen psyykkisenä valmentajana toivoo joukkueeseen "rentoutta ja hyvää meininkiä" sekä kullekin urheilijalle oman tason menestystä ja onnistumisia.
– Toivon, että suomalaisilla olisi kisoissa rento, hyvä ilmapiiri, jossa uskalletaan ottaa riskejä ja urheilla isosti, Päkk evästää joukkuetta.
Psyykkisellä valmentajalla on vastuunsa, mutta jokaisella joukkueen jäsenellä on mahdollisuus vaikuttaa.
– "Staffi" ja koko joukkue vaikuttaa ilmapiiriin. Jokainen persoona tuo jotain joukkueeseen ja vaikuttaa ryhmädynamiikkaan, Päkk tarkentaa.
– Kyse on intensiivisestä ja varsin pitkäkestoisesta kilpailutapahtumasta, jossa on kaikenlaista härdelliä ja paljon myös mediahuomiota. Urheilijan pitää silti päästä irti pakontunteesta ja ylisuorittamisesta.
Rentous alkaa ajatuksesta
Hyvä urheilusuoritus on rento. Rentous toistuu myös Päkkin puheessa. Eli onnistuneen suorituksen edellyttämä "vapautuneisuus" lähtee asenteesta ja ajatuksista.
Päkk näki läheltä kannustavan ryhmädynamiikan sekä erinomaisen esimerkin rohkeudesta ja rentoudesta alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Espoossa, kun suomalaiset saavuttivat heinäkuussa ällistyttävällä onnistumisprosentilla kymmenen mitalia.
– Suomella oli kisoissa porukka, josta iso osa on kilpaillut pitkään yhdessä. Mukana oli myös nuorempia ikäluokkia ja arvokisojen ensikertalaisia, jotka kuitenkin saatiin hyvin mukaan joukkueeseen. Siitä kehittyi kaikille tuttu ja turvallinen porukka, Päkk arvioi menestyksen taustatekijöitä.
– Meillä oli kisoissa tosi lahjakas ikäluokka, jossa rohkeus tarttui urheilijasta toiseen.
Päkk muistuttaa myös kollegansa panoksesta.
– Joukkueen toinen psyykkinen valmentaja Hanna Ropo oli tehnyt pitkään hyvää työtä tämän ryhmän kanssa.
Oivallus urheilun arvosta
Päkk muistetaan nimellä Latvala viime vuosikymmenen parhaana suomalaisena pikajuoksijana. Hän saavutti Kalevan kisoissa 11 mestaruutta, sijoittui 2014 EM-kisoissa 200 metrillä seitsemänneksi ja ylsi 2013 MM-kisoissa välieriin.
Arvionsa mukaan Päkk osasi hyödyntää kisajännityksen urheilusuorituksissaan. Arvokisoissa juostut ennätykset vahvistavat asian.
Kiinnostus urheilupsykologiaan ei siis syntynyt omista kipeistä kokemuksista.
– Jännitin kilpailuita jonkin verran, mutta koin sen auttavan minua. Sain parhaan tuloksen ulos kilpailuissa, joilla koin olevan eniten merkitystä. Sytyin kovista kilpailuista, Päkk muistelee.
Ura päättyi, kun oikea jalka ei enää sietänyt totista harjoittelua, eikä hän päässyt Tokion 2021 olympialaisiin. Sitä ennen hän oivalsi arvokkaan asian.
– Aloin uran loppupuolella ymmärtää, miten siistiä kilpaurheilu on. Osasin nauttia siitä, ja sen arvo korostui, kun ura ei sitten päättynyt omasta tahdosta eikä haluamallani tavalla.
Onnistumiset koukuttavat
Perinteisessä urheiluvalmennuksessa täytyy ymmärtää yksilöllisyys. Psyykkisessä valmennuksessa se on urheilijan ja valmentajien yhteistyön lähtökohta.
– Usein urheilija itse haluaa panostaa psyykkiseen puoleen, mutta aloite voi myös tulla valmentajalta tai vanhemmilta, Päkk selittää työnkuvaa.
Nuoremmat urheilijat voivat hakea apua vaikkapa kilpailemiseen liittyvään "täsmäjuttuun". Kokeneemmat ja pidemmälle urallaan ennättäneet urheilijat kaipaavat usein pidempiaikaista yhteistyötä.
– Yhteistyö lähtee tarvekartoituksesta. Arvioimme yhdessä, mistä kyseinen urheilija voisi hyötyä, sitten määritetään tavoitteet ja päätetään, mitä lähdetään työstämään. Myöhemmin mukaan voi tulla lisää asioita.
Onnistuminen vaatii usein sitkeyttä koko tiimiltä.
– Psyykkisen valmentajan työssä onnistumisen tunne tulee siitä, kun jonkin psyykkisen taidon kanssa on tehty pitkään hommia ja sitten urheilija vaikkapa hallitsee sen kilpailutilanteessa, Päkk selittää.
– Sellaisessa tilanteessa tunnen ylpeyttä urheilijasta. On koukuttavaa, jos voi tuntea, että on kyennyt auttamaan toista ihmistä.
Suomesta 40 urheilijan joukkue Budapestiin
Miehet
110 m:n aj: Elmo Lakka (Jyväskylän Kenttäurheilijat).
800 m ja 1 500 m: Joonas Rinne (Saarijärven Pullistus).
3 000 m:n ej: Topi Raitanen (Helsingin Kisa-Veikot).
20 km:n kävely: Veli-Matti "Aku" Partanen (Lappeenrannan Urheilu-Miehet), Jerry Jokinen (Naantalin Löyly).
35 km:n kävely: Aleksi Ojala (Urjalan Urheilijat), Veli-Matti "Aku" Partanen.
Keihäs: Lassi Etelätalo (Joensuun Kataja), Oliver Helander (Oulun Pyrintö), Toni Kuusela (Vimpelin Veto).
Kolmiloikka: Aaro Davidila (Lapin Lukko).
Moukari: Aaron Kangas (Kankaanpään Seudun Leisku).
Seiväshyppy: Juho Alasaari (Laihian Luja), Urho Kujanpää (Tampereen Pyrintö).
Naiset
100 m:n aj: Lotta Harala (Tampereen Pyrintö), Reetta Hurske (Tampereen Pyrintö).
200 m: Anniina Kortetmaa (Jyväskylän Kenttäurheilijat), Aino Pulkkinen (JKU).
400 m: Mette Baas (Joensuun Kataja).
400 m:n aj: Viivi Lehikoinen (HIFK-friidrott).
800 m: Eveliina Määttänen (Espoon Tapiot).
1 500 m: Nathalie Blomqvist (IK Falken).
5 000 m ja 10 000 m: Camilla Richardsson (Esbo IF).
Maraton: Nina Chydenius (Gamlakarleby IF), Alisa Vainio (Lappeenrannan Urheilu-Miehet).
Keihäs: Anni-Linnea Alanen (Oulun Pyrintö).
Kiekko: Salla Sipponen (Tampereen Pyrintö).
Kolmiloikka: Kristiina Mäkelä (Orimattilan Jymy), Senni Salminen (Imatran Urheilijat).
Korkeus: Ella Junnila (Tampereen Pyrintö), Heta Tuuri (Turun Urheiluliitto).
Kuula: Emilia Kangas (Seinäjoen Seudun Urheilijat), Senja Mäkitörmä (Varpaisjärven Vire), Eveliina Rouvali (Kuopion Reipas).
Moukari: Silja Kosonen (Turun Urheiluliitto), Suvi Koskinen (Kauhajoen Karhu), Krista Tervo (Karhulan Katajaiset).
Seitsenottelu: Saga Vanninen (Tampereen Pyrintö).
Seiväshyppy: Saga Andersson (Esbo IF), Elina Lampela (Oulun Pyrintö, Wilma Murto (Salon Vilpas).