Salomo Juupaluoma toi vakuuttavasti esiin (LK 16.9.) sen, miten Suomen ulkopoliittinen johto on tietoisesti poikennut linjalta, jonka presidentti Urho Kekkonen muotoili Suomen tehtäväksi kansainvälisessä politiikassa: "Suomen tulee olla lääkäri, ei tuomari."
Lyhyessä ajassa Suomesta on tullut Brysselin ja Washingtonin "viestin viejä" ja "lännen etuvartio" Uuno Kailaan sotaisan Rajalla-runon (1931) hengessä. Tämän seurauksena autonomian (1809-1917) ja itsenäisyyden aikana rakennetut naapurisuhteet itäiseen suurvaltaan ovat katkenneet ja meille venäläisistä kansakuntanakin uhkaa tulle "persona no grata".
Se, mihin naapurivihaan perustuva ulkopoliittinen seikkailu lopulta johtaa, jää nähtäväksi, mutta jo nyt voi todeta, että Suomen asema ja merkitys kylmän sodan diplomaattisena suurvaltana on tyystin menetetty.
Presidentti Kekkonen peräänkuulutti toistuvasti sitä, että Suomen tulee olla aina rauhan puolella sotaa vastaan.
Tänä päivänä Suomen ulkopoliittinen johto liki hurmoksellisesti toteuttaa käskynhaltijoidensa mukaisesti juuri päinvastaista eetosta julistamalla, että vain "valmistautumalla sotaan Suomi turvaa rauhan". Näin presidentti Stubb asian ilmaisi huhtikuisella Ruotsin-vierailullaan.