Kuloharjun kyläseuran puheenjohtaja Jukka Tuomivaara, sihteeri Salme Vaarala (vas.) sekä Tiistaikerhon vetäjä Aini Varanka (oik.) kylätalon portailla tiistaina.
Kuva: Erkki Ahola
Kuloharjun kyläseura Etelä-Posiolla on esimerkki kylätoiminnan ylläpitämisestä, jolla alueen ihmisille on sosiaalisesti ja henkisesti iso merkitys.
Kyläseura hankki vuonna 2012 Posion kunnan omistaman entisen kyläkoulun omistukseensa. Rakennuksen ylläpidosta on kyläseuralle isot kulut vuosittain, niinpä tulolähteitä on pitänyt viritellä monenmoisia.